Helsinki|Pelkästään Tuomiokirkkoseurakunnalle kertyy pääsymaksuista vuosittain satojatuhansia euroja.
Vanhassa kirkossa Ruttopuistossa otetaan kesällä käyttöön pääsymaksu. Pääsy kirkkoon maksaa kesäkuun alusta elokuun loppuun kuusi euroa.
Tuomiokirkossa pääsymaksu on ollut käytössä jo aiempina kesinä. Nyt maksullinen kausi pitenee kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Sisäänpääsy maksaa kymmenen euroa.
Asiasta päätti Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto.
Pääsymaksu ei koske alaikäisiä eikä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä tai heidän vieraitaan. Sisään pääsee ilmoittamalla ovella olevansa seurakunnan jäsen. Erillistä todistusta ei tarvita. Jumalanpalvelukset ja muut seurakunnan tilaisuudet ovat edelleen ilmaisia.
Pääsymaksu on ollut käytössä kesällä tai ympärivuotisesti myös Johanneksen kirkossa, Suomenlinnan kirkossa, Kampin kappelissa, Temppeliaukion kirkossa ja Uspenskin katedraalissa. Myös esimerkiksi Kallion kirkon tornissa vierailu on maksullista.
Kaikki helsinkiläiset pääsevät kirkkoihin ilmaiseksi kirkkopassilla, jonka voi noutaa joistakin kirkoista tai kirkkoherranvirastoista. Tänä vuonna passista on tulossa myös sähköinen versio.
Tuomiokirkkoseurakunnalle kertyy kirkkojen pääsymaksujen tuottoja vuosittain joitakin satoja tuhansia, kertoo kirkkoherra Mari-Anna Auvinen.
Maksu on suunnattu etenkin matkailijoille. Maksuilla katetaan turistien vierailuista syntyviä kuluja, kuten suntioiden palkkoja ja siivouskuluja. Varoja käytetään myös uusien työntekijöiden palkkaamiseen.
Auvisen mukaan turisteilta ei ole tullut valituksia: ”Esimerkiksi Keski-Euroopassa pääsymaksut voivat olla paljon korkeampia, matkailijat ovat tottuneet niihin.”
Kirkkojen sisäänpääsymaksuista on käyty keskustelua myös kirkon sisällä. Esimerkiksi Tampereen entinen tuomiorovasti Olli Hallikainen on kritisoinut pääsymaksuja.
”Se sotii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiassa olevaa ovet auki -toiminta-ajatusta vastaan”, hän sanoi Ylelle.
”Kirkko on rukouksen paikka. Jos ihmisellä on ahdinkoa, ja hän haluaa tulla sytyttämään kynttilän ja rukoilemaan kirkkoon, hänelle täytyy olla mahdollisuus.”
Auvinen on samaa mieltä.
”Sen takia kaikki ovat tervetulleita Tuomiokirkon kryptaan rukoilemaan ilmaiseksi myös pääsymaksukaudella.”
Auvinen myös huomauttaa, että vain harvat suomalaiset kirkot ovat auki päivittäin. Pääsymaksut hänen mukaansa varmistavat, että kirkkoja voidaan pitää auki joka päivä.