Kuljetuspalvelupäätöksen saaneet asiakkaat tilaavat kuljetuksensa jatkossa Taksi Helsingiltä uudesta numerosta, tekstiviestillä tai sovelluksella.
Taksi Helsinki tuottaa 1.2.2026 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon kuljetusten välitys- ja kuljetuspalvelut Keski-Suomen hyvinvointialueella. Kuljetuspalvelupäätöksen saaneet asiakkaat tilaavat kuljetuksensa jatkossa Taksi Helsingiltä uudesta numerosta, tekstiviestillä tai sovelluksella. Helmikuun kyytejä voi tilata jo 26.1.2026 alkaen.
Aiempien tilausnumeroiden vastaajaviesti kertoo uuden numeron. Hyvinvointialue laskuttaa kuljetusten omavastuut asiakkailta jälkikäteen, kuten aiemminkin.
Jatkossa kuljetus tulee tilata viimeistään 1,5 tuntia ennen toivottua lähtöaikaa ja perua viimeistään 60 minuuttia ennen lähtöaikaa.
– Puolentoista tunnin ennakoinnin otamme käyttöön siksi, että voimme ennakoida autojen saatavuutta paremmin ja luoda tehokkaammin yhdisteltyjä kuljetuksia. Taustalla on Keski-Suomen hyvinvointialueen taloudellinen tilanne ja valtionvarainministeriön asettama arviointimenettely, joka edellyttää talouden sopeuttamisen toimia kaikilla palvelualueilla, logistiikkapäällikkö Sari Hyötyläinen selvittää.
Matkaoikeusasiakkaat voivat käyttää Toivetaksia edelleen, jos kyydissä on samansuuntaisella reitillä yhtä aikaa kaksi tai useampi matkaoikeuden saanutta asiakasta, eli päiväaikaan kuljetuksissa käytetään yhdistelyä. Toivetaksia voi käyttää edelleen yksin matkustamiseen öisin kello 21–06.
Tavoitteena laadukkaat ja kustannustehokkaat kuljetuspalvelut
Taksi Helsinki tekee tiivistä yhteistyötä alueellisten taksiyhtiöiden kanssa.
– Paikallisuus on tärkeää onnistuneessa palvelutuotannossa, sanoo liiketoimintajohtaja Mikko Koivu Taksi Helsingistä.
– Tavoitteenamme on turvata järjestämisvastuullamme olevien kuljetuspalveluiden toteutuminen asiakkaille ja potilaille laadukkaasti, yhdenvertaisesti ja kustannustehokkaasti sekä mahdollistaa asiakkaiden matkat heille myönnettyjen matkaoikeuksien mukaisesti, logistiikkapäällikkö Sari Hyötyläinen hyvinvointialueelta tähdentää.
Henkilökuljetuksilla tarkoitetaan muun muassa vammaispalvelu-, sosiaalihuolto-, lastensuojelu- ja erityishuoltolain perusteella tapahtuvia hyvinvointialueen vastuulle kuuluvia henkilöiden kuljetuspalveluita, kuten ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden asiointi- ja virkistysmatkoja. Kela-kuljetukset eivät kuulu tähän kokonaisuuteen eikä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle, vaan niistä vastaa Kela.
Kuljetuspalvelut on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät sairauden, vamman tai ikääntymisen takia pysty käyttämään julkista liikennettä asiointimatkoillaan. Kuljetuspalveluita haetaan joko vammaispalveluista (vammaispalvelulain mukainen liikkumisen tuki) tai ikääntyneiden asiakasohjauksesta (sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki).
Keski-Suomen ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet ovat tehneet väliaikaisen sopimuksen Taksi Helsingin kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon kuljetuspalveluiden tuottamisesta 1. helmikuuta 2026 alkaen. Palvelukokonaisuus sisältää välitys- ja kuljetuspalvelun. Varsinainen kuljetuspalveluiden hankintamenettelyn tulos on parhaillaan markkinaoikeudessa käsiteltävänä.
Kuljetuspalveluiden asiakas, näin tilaat kuljetuksen
Taksi Helsinki
- puhelintilaus numerosta 014 211 040 (Puhelusta ei mene palvelumaksua, vaan oma operaattorisi veloittaa paikallisverkkomaksun, jos soitat kiinteästä puhelinverkosta tai matkapuhelinmaksun, jos soitat matkapuhelimesta.)
- tekstiviestitilaus numerosta: 045 739 80493
- SOTE Kyyti-mobiilisovelluksella tai internet-tilaussovelluksella. Sote Kyyti-mobiilisovellukseen ja internet-tilaussovellukseen kirjaudutaan henkilökohtaisella puhelinnumerolla tai sähköpostilla, joka on kirjattuna asiakasprofiiliisi.
- Asiakas, tilaathan matkasi vähintään 1,5 tuntia ennen toivomaasi lähtöaikaa.
- Peru kyytisi viimeistään 60 minuuttia ennen lähtöaikaa.
- Meno- ja paluukyyti suositellaan tilattavaksi samalla kertaa.
Kuljetuspalveluiden yhteystiedot ja päivitetyt ohjeet löytyvät hyvinvointialueen ja Taksi Helsingin verkkosivuilta. Hyvinvointialue tiedottaa uusista numeroista ja ohjeista asiakkaille myös esimerkiksi kuljetuspäätöskirjeissä sekä tekstiviestein tammikuun aikana.
Tiedote 18.12.2025: Matkaoikeuspäätöksen saaneiden asiakkaiden Toivetaksi-palveluihin muutoksia 1.2. alkaen
Lisätietoja:
- Sari Hyötyläinen, logistiikkapäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue, sari.hyotylainen(at)hyvaks.fi, p. 050 312 5380
- Elina Hienola, palvelupäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue, vammaispalvelut, elina.hienola(at)hyvaks.fi, p. 050 331 2737
- Mikko Koivu, liiketoimintajohtaja, Taksi Helsinki Oy, mikko.koivu(at)taksihelsinki.fi, p. 040 486 7088
- www.hyvaks.fi/kuljetuspalvelut
- Taksi Helsinki