Kalevala: Kullervon tarina. Elias Salonen/Kullervo. Marek Sabogal/Reel Media
Marek Sabogal

Antti J. Jokisen pitkään odotettu ja pelätty Kalevala: Kullervon tarina saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 16.1.

pitkään tekeillä olleeseen ja suomalaisittain suurella rahalla tehtyyn Kalevala: Kullervon tarina -elokuvaan on kohdistunut sekä suuria odotuksia että tiettyjä pelkoja. Odotusarvot päästään lopulta mittaamaan järkälemäisen mittaisen lopputuotteen muodossa.

Video: Elias Salonen kertoo Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan tekemisestä

Kalevala: Kullervon tarinaSeikkailu****

Kalevalan tekstejä on yleisesti pidetty vaikeina elokuva- tai televisiosovitusten pohjamateriaaliksi. Esimerkiksi kalevalaisia aineksia hyödyntänyt ja neljään osaan jaettu ja televisioelokuva Rauta-aika (1982) oli mielenkiintoinen, menestynyt ja palkittukin, muttei silti varsinainen taiteellinen riemuvoitto.

Mielenkiintoisella tavalla Rauta-aikaan suunniteltu Kullervon tarinan osuus jäi kuvaamatta näyttelijälakon vuoksi. Epäkohta korjataan Jokisen ohjaustyössä moninkertaisesti.

Taiteelliset vapaudet

Kalevalan traagisimman hahmon Kullervon vaiheet viedään nyt tarkkaan ajalliseen viitekehykseen, 1100-luvun Karjalaan. Ajat ovat kovat, luonto näyttää kyntensä ja venäläiset uhkaavat.

Verisen veljesvihan seurauksena Untamon () kasvattipojaksi päätynyt Kullervo () yrittää kaikkensa saadakseen ympäristönsä arvostuksen, mutta luonnonvoiman tavoin vyöryvät tapahtumat vievät hänet yhä hirveämpiin ongelmiin.

Kansalliseepoksen merkittävät tarinalliset ja erityisesti tunteelliset elementit on puettu komeaan elokuvalliseen muotoon, mutta tiettyjä taiteellisiakin vapauksia on otettu. Elokuvassa ei esimerkiksi nähdä muhkeapartaista Väinämöistä, vaan shamanistinen, kasvomaalauksissa viihtyvä Wäinö ().

Liioiteltu soturiteema

Ennakkopelkona on voinut olla vaikkapa se, että kalevalaisista aineksista tehdään jotain köyhän miehen Taru sormusten herra -filmatisointia. Onneksi ei!

Kalevala: Kullervon tarina on tiukasti suomalaisiin olosuhteisiin juurtuvaa seikkailudraamaa, jossa ei ole kiillotetun fantasian hiventäkään. Soturitematiikka on ehkä yleisen kiinnostavuuden nimissä liioiteltua ja kulissit tyyliteltyjä, mutta elokuvassa on läsnä vankka eletyn elämän tunne.

Musiikki täydentää kokonaisuuden

Taisteluissa ei nähdä hollywoodilaisia hidastuksia, vaan isät ja pojat, veljekset ja kylätoverit käyvät toistensa kimppuun tavalla, jossa katsoja tuntee olevansa vieressä seuraamassa epätoivoista ja välillä vähän kömpelöäkin ähellystä. Iso budjetti ei ole mennyt niinkään erikoistehosteisiin kuin metsäisen tunnelman komeaan mahdollistamiseen.

Kyseistä kauniin karua tunnelmaa tehostavat komeat sävellykset. Porra alkaa olla jo todellinen maailmanluokan elokuvasäveltäjä ja hän tekee nyt yhtä hienoa jälkeä kuin parin vuoden takaisessa Myrskyluodon Maijassa (2024).

Hevimiehen sydäntä lämmittää sekin, että kalevalaisen raskaan rockin pioneeriyhtyeen Amorphiksen kappale on ymmärretty ottaa mukaan lopputeksteihin. Se alleviivaa sitä näkemyksellisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta, jolla Kalevala: Kullervon tarina on toteutettu.

(Suomi 2025). 143 min.

Kullervon tarina saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 16.1.

Kalevala: Kullervon tarina