Martina Aitolehti erosi australialaisrakkaastaan viime syksynä.


Martina Aitolehti erosi viime syksynä. Jenni Gästgivar
Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti puhuu Kauneus ja terveys -lehden haastattelussa erostaan.
Aitolehden ja australialaisen kihlatun oli tarkoitus mennä naimisiin viime kesänä. Alkukeväästä 2025 Aitolehti kuitenkin ajatteli, että häät on peruttava.
– Olisin saanut unelmieni prinsessahäät, kaiken, mitä kukaan ikinä vain voi toivoa. Mutta minun oli oltava itselleni rehellinen: jos jokin näyttää unelmalta ulospäin, sen on oltava vähintään yhtä hienoa myös oikeassa elämässä, Aitolehti kuvaa Kauneus ja terveys -lehdelle.
Aitolehti halusi antaa häiden perumisesta huolimatta suhteelle vielä mahdollisuuden, eikä halunnut tehdä päätöstä kepeästi tai kiirehtien. Hän pohtii haastattelussa, kuinka ihmiset tekevät virheitä ja hänkin on tehnyt.
Aitolehti ei kerro syitä purkautuneen kihlauksen taustalla. Koska hän päätti antaa suhteelle tilaa, hän vaikeni julkisuudessa häiden peruuntumisesta ja parisuhteen kriisistä.
– Jouduin elämään valheessa, jotta sain meille rauhan tilanteen käsittelyyn. Yritin pitää matalaa profiilia ja keskittyä arkeeni, Aitolehti kertoo haastattelussa.
Lopullinen eropäätös oli Aitolehdelle helpotus, kun kuukausien pohdinnan jälkeen hän sai sanottua asian ääneen, Aitolehti kuvailee haastattelussa.
Aitolehden erosta tuli julkista hänen vierailtuaan syksyllä BFF-podcastissa. Podcastin juontajat Emilia Aaltonen ja Selen Ahishali kysyivät Aitolehdeltä hänen parisuhdestatustaan.
– Minä olen sinkku, Aitolehti vastasi hetken mietittyään.
Aitolehti ja ”Aussi-rakas” menivät kihloihin maaliskuussa 2024. He kihlautuivat romanttisesti Malediiveilla rannalla kynttilöiden loisteessa. Parin rakkaustarina alkoi vuonna 2022.