Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin tehtyjen sijoitusten arvo nousi viime vuoden lopussa uuteen ennätykseen, kertoo Finanssiala.

Rahastopääoman yhteenlaskettu arvo nousi vuoden lopussa lähes 202 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin oli 184 miljardia euroa.

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin viime vuoden aikana yhteensä 5,6 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys.

Finanssiala ry:n johtavan asiantuntijan Mariia Somerlan mukaan sijoitusrahastojen pääoma on kasvanut kymmenessä vuodessa noin 100 miljardia euroa.