Yhdeksän vastasyntyneen selittämätön kuolema synnytyssairaalassa järkyttää laajasti venäläisiä. Tragedia on jo sellaisissa mittasuhteissa, että se osuu suoraan Vladimir Putiniin, Arja Paananen kirjoittaa.
Ainakin yhdeksän kuollutta vauvaa tammikuun ensimmäisinä päivinä siperialaisen Novokuznetskin kaupungin synnytyssairaalassa. Joidenkin tietojen mukaan kuolleita olisi jo kymmenen.
Tehohoidossa taistelee parhaillaan hengestään ainakin vielä neljä tai jopa kuusi vauvaa. Heidän tilaansa kuvaillaan vaikeaksi, mutta vakaaksi.
Mitä ihmettä Novokuznetskin synnytyssairaalassa numero 1 oikein tapahtui Venäjän suurimpien juhlapyhien aikaan?
Lue lisää: Yhdeksän vauvaa kuoli synnytyssairaalassa Venäjällä – rikostutkinta aloitettu
Läheskään kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, sillä ensimmäisten päivien uutisointia leimasi sekä sairaalan että viranomaisten hiljaisuus. Paikalliset venäläiset toimittajat keräsivät kuitenkin tietoa omista lähteistään ja pakottivat viranomaiset reagoimaan.
Nyt Novokuznetskin synnytyssairaalaan on lähetetty jo komissio Moskovan ja Pietarin parhaita asiantuntijoita selvittämään, mistä vauvojen kuolema voi johtua.

Novokuznetskin synnytyssairaalan numero 1 ulkoseinässä on kuva, joka hehkuttaa onnellista perhettä. Kuva: Vesti / VKontakte / Smotrim / ruutukaappaus
Mitään varmuutta ei ole toistaiseksi saatu.
Yksi teoria liittyy vauvojen menehtymiseen äideillä olleiden kohdunsisäisten tulehdusten vuoksi. Toisen teorian mukaan sairaalassa olisi levinnyt vaikea hengitystietulehdus.
Paikalle on saapunut myös Venäjän vakavien rikosten tutkintakomitean selvitysryhmä. He ovat ottaneet näytteitä sairaalasta, kuulustelleet henkilökuntaa ja perehtyneet sairaalan potilasasiakirjoihin.
Johtava lääkäri on siirretty syrjään ja viety käsiraudoissa pidätettäväksi. Laiminlyönneistä ja kuolemantuottamuksesta epäillään useita henkilökunnan edustajia.

Venäjän tutkintakomitea julkaisi videon, jolla näkyy synnytyssairaalan henkilökuntaa ja heidän viemisensä kuulusteltavaksi. Videolla on sumennettu kuulusteltavien kasvot. Kuva: Venäjän tutkintakomitea / ruutukaappaus
Kantaa on ottanut jo jokunen Venäjän ylimmistä vallanpitäjistäkin. Heidän joukossaan on liittoneuvoston puhemies Valentina Matvijenko.
– Tapahtunut on paitsi korvaamaton menetys ja valtava tuska perheille, niin myös tragedia valtiolle, Matvijenko viestitti julkisuuteen parlamentin ylähuoneen lehdistöpalvelun kautta.
Matvijenkon kommentti paljastaa yhden syyn sille, miksi Novokuznetskin vauvojen joukkokuolema on Venäjän itsevaltaiselle johtajalle Vladimir Putinlle paljon suurempi kolaus kuin osaisi heti ajatellakaan.
Putinin hallinto ja Putin itse ovat tehneet vuosikaudet töitä sen eteen, että he saisivat venäläiset naiset synnyttämään enemmän lapsia. On vietetty perheen teemavuotta ja nuoria naisia on kehotettu synnyttämään rohkeasti jopa kesken opintojen, sillä valtio pitäisi heistä kyllä hyvää huolta.
Joka ikisessä suora linja -ohjelmassaan Putin omistaa pitkät puheenvuorot perinteisten perhearvojen ylistämiselle. Niin kävi nytkin joulukuussa, kun Putin lupasi jälleen kerran varmistaa, että lapsiperheet asetetaan etusijalle ja heille annetaan monenlaisia avustuksia.
Venäläiset itse tietävät kyllä, että todellisuus heidän omassa arjessaan on toista kuin Putinin juhlapuheissa. Mutta silti Novokuznetskin sairaalan tapahtumat ovat järkytys.
Eihän mitään tällaista pitäisi päästä tapahtumaan maassa, joka on oman propagandansa mukaan venäläisten äitien ja lapsien suurin suojelija – ja niin jopa Ukrainassa.

Venäläiseen tapaan synnytyssairaalan lääkäri vietiin kuulusteluihin niin, että hänet oli kiinnitetty käsiraudoilla yhteen saattueessa mukana olleen poliisin käteen. Kuva: Venäjän tutkintakomitea / ruutukaappaus
Kun vauvojen kuolemat tulivat julkisuuteen, Novokuznetskin sairaalassa aiemmin synnyttäneet naiset alkoivat postata sosiaaliseen mediaan valokuvia. Niissä näkyy ankeita yksityiskohtia sairaalan ruoista ja vessoista.
Kertoman mukaan sairaalassa vilisi torakoita ja yleinen siisteys oli hyvää vain silloin, kun joku oli jälleen kerran valittanut ja sairaalaan lähetettiin tarkastuskomitea.
Paikalliset tiedotusvälineet kertoivat, kuinka äidit kuvailivat henkilökunnan suhtautuneen heihin ”kuin karjaan”. Odottavia äitejä oli tutkittu kovakouraisesti ja heitä oli itketetty tutkimuksissa.
Kemerovon alueen Komsomolskaja Pravdan mukaan sairaalassa oli täyttämättä vuoden vaihteessa 108 vakanssia, ja ongelma oli ollut pitkään tiedossa. Sairaanhoitajan tehtäviä saattoi hoitaa työntekijä, jolla ei ollut sairaanhoitajan oikeuksia eikä koulutusta.

Tutkintakomitean edustaja kuvattuna Novokuznetskin synnytyssairaalan numero 1 sisätiloissa. Sairaala on nyt suljettu karanteenin ja desinfioinnin vuoksi. Kuva: Vesti / VKontakte / Smotrim / ruutukaappaus
Ennen tätä tuoretta skandaalia joku äideistä oli kertoman mukaan joutunut synnyttämään käytävällä seisten. Synnytyksiä oli käynnistetty väitetysti mahasta painelemalla, ja usealle vauvalle kerrotaan aiheutuneen synnytyksessä solisluun murtuma.
Väitetysti yhdeltä vauvalta oli vetäisty käsi sijoiltaan. Yksi vauva oli kertoman mukaan pudotettu niin, että hän oli menehtynyt myöhemmin.
– He pudottivat (siskoni) tyttövauvan (lattialle). Hän makasi kuukauden tehohoidossa ja kuoli. Minä menin sinne myös synnyttämään ja oli lähellä, etteivät he tappaneet minunkin poikaani, sotkivat pillerit, Maria K -nimellä esiintynyt nainen tilitti Aif-uutissivustolla.
Tähän mennessä on käynyt ilmi, että sairaala oli saanut aiemminkin useita huomautuksia. Ainakin yksi melko tuore kuolemaan johtanut synnytys oli edennyt jo rikostutkintaan.
Mutta tämä kaikki ei silti selitä sitä, miten 500 000 asukkaan kaupungin synnytyssairaalassa voi menehtyä yhden ainoan viikon aikana yhdeksän vauvaa. Lisäksi on myös heitä, jotka kehuvat sairaalassa saamaansa hoitoa.
On mahdollista, että taustalta paljastuu korruptiota.
Voi myös olla, että sairaalassa on levinnyt yhtäkkiä jokin hallitsematon bakteeri tai virus.
Niinkin saattaa olla, että tämä tapaus on vasta jäävuoren huippu Venäjällä.
Venäjän media on pyrkinyt kertomaan viime vuosien aikana maan kehityksestä pelkkiä hyviä uutisia. Lienee kuitenkin selvää, että Putinin sodankäynnin hinta alkaa jossain vaiheessa näkyä myös siviilissä. Eikä olisi ensimmäinen kerta, että diktatorisessa yhteiskunnassa kärsivät lapset.
Novokuznetskin vauvakuolemista uutisoiminen on Venäjän medialta poikkeuksellinen teko. Se osoittaa, että maassa on yhä rohkeita toimittajia, jotka uskaltavat nostaa esiin epäkohtia ja asettaa vallanpitäjiä vastuuseen.
Venäjän sodankäynnistä Ukrainassa on silti vielä turha odottaa vastaavia paljastusjuttuja, sillä armeijan kritisointi on kielletty jopa lailla. Vastasyntyneiden vauvojen joukkokuolema oman yhteiskunnan sisällä on kuitenkin asia, joka koskettaa jopa paatuneimpia Putinin sodan kannattajia.
Pelko on Venäjän suurin tragedia.
Tähän mennessä osuvimman selityksen kaikelle tapahtuneelle on antanut tunnettu lääketieteen asiantuntija Gennadi Onishtshenko. Hän on Venäjän entinen johtava terveystarkastaja ja nykyinen koulutusakatemian varajohtaja.
Onishtshenkon mukaan tapahtumaketju selittyy sillä, että synnytyssairaalan henkilökunta on ollut pelon ja paniikin vallassa. Sen sijaan, että he olisivat ryhtyneet hakemaan apua ulkopuolelta ja ilmoittaneet heti ensimmäisestä oudosta kuolintapauksesta, he ovat yrittäneet peitellä tapahtunutta.
– Kun tällaista alkaa tapahtua, syntyy paniikki. Henkilökunta yrittää salata tapahtuneen. Joku saattaa sanoa, että tällaistahan meillä on ollut sadan vuoden ajan eikä siitä mitään seuraa, Onishtshenko kuvaili Komsomolskaja Pravdan radiolle.
– Minä selitän tämän kaiken vain pelolla. Se on tragedia, hän jatkoi.
Onishtshenkon sanoihin kätkeytyy niin ikään yksi erittäin olennainen piirre Putinin Venäjän nykyisestä olemuksesta.
Venäjälle on hiipinyt pikku hiljaa pelko aina siitä hetkestä lähtien, kun Putin tuli valtaan vuoden 2000 alusta.
Aluksi venäläiset kiittelivät itsekin sitä, että nyt meitä pelätään maailmalla ja Putin panee rosvotkin pelkäämään. Mutta viimeistään keväästä 2022 eli suuren hyökkäyssodan alusta alkaen pelko on ryhtynyt hallitsemaan Venäjän yhteiskuntaa kaikkialla.
Pelko estää ihmisiä sanomasta mielipidettään ja korjaamasta yhteiskunnan epäkohtia. Pelko pakottaa tottelemaan johtajia ja varomaan, ettei vain tulisi sanottua tai tehtyä mitään väärin.
Pelko ajaa salailemaan todellisuutta ja kertomaan ylöspäin kaunisteltuja tietoja. Näin käy, olipa kyse sitten sotamenestyksestä Ukrainassa tai Venäjän oman terveydenhuollon tilasta.
Pelko on Venäjän suurin tragedia, vaikka Putin kuvittelee sen olevan Venäjän suurin voimavara.