CNN:n lähteen mukaan laitteesta maksettiin miljoonia.
Yhdysvaltojen puolustusministeriö on tutkinut yli vuoden ajan laitetta, joka saattaa paljastaa, mistä niin sanottu Havannan syndrooma johtuu, CNN kertoo.
Havannan syndroomana tunnettu sairaus havaittiin ensimmäisen kerran vuoden 2016 lopussa, kun joukko Yhdysvaltojen Havannan-suurlähetystön työntekijöitä Kuubassa alkoi raportoida erikoisia oireita, kuten nenäverenvuotoa, migreeniä ja pahoinvointia.
Myöhemmin vastaavista oireista kerrottiin yhdysvaltalaislähetystöistä eri puolilla maailmaa.
CIA:n silloinen johtaja William Burns kertoi vuonna 2021, että ainakin yli 200 CIA:n työntekijää ja heidän perheenjäsentään oli sairastunut.
Lisäksi sairastuneiden joukossa on diplomaatteja.

Kuva: © REUTERS FILE PHOTO / Reuters
CNN:n mukaan Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuusviraston (DHS) tutkintaosasto hankki laitteen peiteoperaatiossa Joe Bidenin presidenttikauden viimeisinä viikkoina ”kahdeksannumeroisella” summalla. Se tarkoittaa, että laitteesta maksettiin yli 10 miljoonaa dollaria.
Lähteet eivät paljasta tarkkaa summaa CNN:lle. Lähteet eivät myöskään paljasta, mistä tai keneltä laite hankittiin.
Laitetta tutkitaan edelleen. CNN:n mukaan puolustushallinnossa on erimielisyyttä, voiko se olla mystisten sairastumisten taustalla, mutta osa asiaa tutkivista pitää mahdollisena, että laite on sairastumisten taustalla.
CNN on pyytänyt kommenttia Yhdysvaltojen puolustusministeriöltä, kotimaan turvallisuusvirastolta sekä sen tutkintaosastolta. Keskustiedustelupalvelu CIA on kieltäytynyt kommentoimasta asiaa.
Yksi lähde kertoo CNN:lle, että laite lähettää radioaaltopulsseja. Useat virkamiehet ja tutkijat ovat jo pitkään epäilleet, että kyseiset pulssit voisivat aiheuttaa oireet.
Lähteen mukaan laite ei ole venäläinen, vaikka se sisältää venäläisiä komponentteja.
Puolustusviranomaiset raportoivat löydöksistään – mukaan DHS:n hankkimasta laitteesta – Yhdysvaltain senaatin ja edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnille vuoden 2025 lopussa.

Yhdysvaltain Havannan-suurlähetystö sijaitsee Malecón-rantakadun varrella. Kuva: Lehtikuva / AFP
Vuonna 2024 Saksalaisen Der Spiegel -lehti, yhdysvaltalaisen CBS:n 60 Minutes -uutisohjelma ja venäläisen tutkivan verkkosivuston The Insider kertoivat, että syndrooman taustalta löytyy yhteyksiä Venäjään.
Niiden löytämien todisteiden mukaan syndrooman oireet ovat peräisin Venäjän sotilastiedustelun käyttämistä energia-aseista.
Usealla uhreista on diagnosoitu lieviä aivovammoja, selvitys kertoi.
Kreml on kiistänyt medioiden selvitysten tiedot.
Myös vuonna 2023 Yhdysvalloissa julkaistun tiedusteluraportin mukaan on epätodennäköistä, että oireet olisivat vihollisen aseen aiheuttamia.