Lainasta noin 60 miljardia on tarkoitus suunnata puolustukseen.
STT 14.1.2026 12:54, muokattu
14.1.2026 13:14
EU
EU-komissio esittää Ukrainalle 90 miljardin euron tukilainaa vuosille 2026–2027. Lainalla on tarkoitus tukea muun muassa Ukrainan puolustustarpeita ja muita menoja.
Lainasta noin 60 miljardia on tarkoitus kohdistaa Ukrainan sotilaalliseen apuun ja noin 30 miljardia yleiseen budjettitukeen.
Ukrainan odotetaan tekevän lainalla puolustushankintoja ennen kaikkea eurooppalaisilta markkinoilta, mutta jos se ei löydä niiltä tarvitsemaansa materiaalia, hankintoja voi tehdä myös muualta. Muun muassa Ranska on halunnut, että hankinnat tehtäisiin ennen kaikkea eurooppalaisilta markkinoilta.
EU-maat päättivät joulukuun huippukokouksessa tukea Ukrainaa yhteisvelalla, kun alkuperäiseksi tukimuodoksi kaavailtu Venäjän jäädytettyihin varoihin pohjautuva sotakorvauslaina kaatui.
Sotakorvauslainasta neuvoteltiin koko syksy, mutta asiaa vastusti erityisesti valtaosaa varoista hallinnoiva Belgia. Lisäksi monet jäsenmaat eivät olleet valmiita Belgian vaatimiin takauksiin lainan riskien jakamiseksi.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi keskiviikkona, että myös jäädytettyihin venäläisvaroihin pohjautuva sotakorvauslaina Ukrainalle on yhä käsittelyssä. Hän muistutti, että varat pysyvät jäädytettyinä, kunnes Venäjän hyökkäys päättyy.
Nyt myönnetyn tukilainan Ukraina maksaa takaisin EU:lle vain siinä tapauksessa, jos Venäjä maksaa sille sotakorvauksia.
Laina on Ukrainalle tärkeä, sillä maan varat ovat palamassa loppuun tämän kevään aikana. Seuraavaksi komission esitystä käsitellään EU-parlamentissa ja jäsenmaissa. Niiden odotetaan tekevän päätökset asiasta pikaisesti, sillä lainan maksaminen Ukrainalle on tarkoitus aloittaa huhtikuussa.