Julio Iglesiaksesta on esitetty kovia väitteitä.


Julio Iglesias on tunnettu espanjalaislaulaja. imago sport
Espanjalaislaulaja Julio Iglesiasta, 82, syytetään seksuaalisesta häirinnästä, kertoo muun muassa BBC.
Iglesiasta syyttävät kaksi hänen entistä työntekijäänsä, joista toinen työskenteli hänen kotiapulaisenaan ja toinen fysioterapeuttina. Naiset väittävät joutuneensa sopimattoman koskettelun, loukkauksien ja nöyryytyksen kohteeksi hallinnan ja jatkuvan häirinnän ilmapiirissä.
Naiset työskentelivät Iglesiaksen tiluksilla Punta Canassa Dominikaanisessa tasavallassa ja Lyford Cayssa Bahamalla. Iglesias on naisten mukaan häirinnyt heitä vuonna 2021.
Espanjalainen uutissivusto El Diario.es ja espanjankielinen televisiokanava Univision Noticias tutkivat Iglesiaksesta kerrottuja väitteitä kolmen vuoden ajan. Todisteita on kerätty 15 henkilöltä, jotka ovat työskennelleet Iglesiaksen alaisina 1990-luvun lopun ja vuoden 2023 välisenä aikana.
El Diario.es ja Univision Noticias yrittivät saada Iglesiakselta ja hänen asianajajaltaan vastauksia väitteisiin ennen niiden julkaisua, mutta tuloksetta.
Viranomaiset tutkivat BBC:n mukaan syytöksiä.
Iglesias on yksi maailman eniten myyneitä espanjankielisiä laulajia. 1960-luvulla uransa lopettanut Iglesias esiintyi Suomessa jäähyväiskiertueellaan vuonna 2019. Iglesiaksen lapsi Enrique Iglesias on niin ikään tunnettu laulaja.