Maria Veitola kertoo Instagram-tarinoissa saaneensa solvaavia viestejä.

Maria Veitola antoi kritiikkiä suomalaiselle medialle viikonloppuna. Roosa Bröijer

Juontaja Maria Veitola kertoo Instagram-tarinoissaan saaneensa solvaavia viestejä sen jälkeen, kun hän arvosteli suomalaista mediaa yksinsoutaja Jari Saariota koskevasta uutisoinnista.

Veitola kritisoi lauantaina Instagram-tarinoissaan suomalaista mediaa siitä, miten ”kovalla intensiteetillä” Saarion merimatkaa on seurattu. Saario joutui perjantaina merihätään matkallaan Chilen Kap Hornista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin.

– Totta kai minäkin haluan, että hän selviää, mutta siis tässä tulee niin näkyväksi kaikki se eriarvoisuus: kenen hätä on tärkeää, ketä autetaan, ketä yritetään pelastaa, kenen puolesta rukoillaan, Veitola kirjoitti muun muassa lauantaina.

Veitola kertoo tiistaina julkaistussa uudessa Instagram-tarinassaan arvostelleensa mediaa, eikä Saariota.

– Etsin itse lauantaina uutisia Iranin tilanteesta niitä löytämättä ja postaus syntyi siitä turhautumisesta, Veitola kirjoittaa.

Veitola kertoo myös joutuneensa sulkemaan yksityisviestinsä.

– Piti laittaa dm kiinni, kun alkoi tää huorittelu, jota pursuaa nyt feedinkin puolelle.

Veitola kirjoittaa, että demokratiassa on tärkeää sanan- ja ilmaisunvapaus.

– Pidetään siitä kiinni. Koitetaan sietää sitä, ettei olla aina samaa mieltä tai että eri asioihin saattaa olla eri näkökulmia.

– Mutta tällainen loanhetitto, vihapuhe, maalitus ja solvaava huutelu ei ole sananvapautta. Se on vihapuhetta, jonka ainoa tarkoitus on pelotella ja hiljentää. Sori, ei toimi muhun, Veitola päättää.

Instagram-tarinat ovat katsottavissa 24 tuntia julkaisustaan.