Jäätä pitkin liikkunut sekava mies tunkeutui aseen kanssa asuntoihin Espoossa, kertoo Länsiväylä.

Mies oli maanantai-iltana mennyt tuntemattoman henkilön asunnolle Espoossa, soittanut ovikelloa vaatinut päästä lataamaan puhelintaan. Kun asukas kieltäytyi, mies näytti asetta muistuttavaa esinettä ja vaati asukkaalta omaisuutta. Asukas onnistui sulkemaan oven, ja mies poistui paikalta.

Poliisipartiot lähtivät etsimään miestä muun muassa poliisikoiran avulla. Koira seurasi jälkeä aina meren jäälle asti. Mies pääsi myös toiseen asuntoon, jossa hän uhkasi asukkaita aseella.

Kiinniotetun epäillyn hallussaan ollut ase osoittautui ilma-aseeksi.

Poliisi epäilee Kirkkonummen ja Espoon rajalla liikkunutta miestä muun muassa kahdesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ryöstöstä.

Lue aiheesta lisää Länsiväylästä.