Huhut Dacian tulevasta täyssähköautouutuudesta yltyvät. Valmistaja itse ei ole vielä vahvistanut asiaa.

Hupun alla pitäisi löytymän Dacian uusi täyssähköinen, Renault Twingoon perustuva kaupunkiauto. Pieni ongelma tosin on siinä, ettei sen tuulilasin ja keulan mittasuhteet oikein vastaa Twingoa. Renault

Autoalan uutisointia välittävä Automotive News Europe on julkaissut sivullaan kuvan, jossa se väittää peiton alta löytyvän Dacian tulevan täyssähköautouutuuden.

Sivuston mukaan Renaultin tytäryhtiö olisi julkaisemassa A-segmentin uutuutta vuoden toisella neljänneksellä, toisin sanoen siis kevään ja alkukesän tienoilla.

Teknisesti se perustuisi uuteen, viime vuonna julkaistuun Renault Twingo E-Tech electriciin. Iltalehti pääsi tutustumaan autouutuuteen jo lokakuussa Pariisissa.

Kyseessä on alle 3,8-metrinen, uumoillusti 263 kilometrin WLTP-toimintamatkaan yhdellä latauksella pystyvä pieni kaupunkiauto.

Sloveniassa valmistettavaa Twingoa ei ole vielä hinnoiteltu, mutta Euroopassa aivan halvimpien perusmallien hinnan uumoillaan jäävän sikäläisellä arvonlisäverokannalla alle 20 000 euron.

Renaultin edullisemman sisarmerkin auton pitäisi siis jäädä vielä tuotakin alhaisemmaksi. Automotive News veikkaa, että Dacian nimeämättömän automallin hinta voisi jäädä alle 18 000 euroon.