Hallitseva Suomen mestari KalPa kukisti keskiviikkona Kiekko-Espoon 2–1-lukemin vierasottelussa keskiviikkona jääkiekkoliigassa.

Maalinteko osoittautui haastavaksi molemmille joukkueille. KalPan yhdysvaltalaismaalivahti Stefanos Lekkas oli pelipäällä, kuten myös espoolaismaalilla Sami Rajaniemi, joten avausmaalin merkitys korostui.

Se nähtiin ajassa 26.46, kun Kiekko-Espoon Miro Keskitalo ampaisi hyökkäyksen kärkeen. Peruspuolustaja Keskitalo, jonka hartioihin asti ulottuvat pitkät hiukset hulmuavat kypärän alta, pyöritteli Jere Väisäsen kanssa avausmaalin hienolla mutta yksinkertaisella syöttökuviolla kaksi vastaan yksi -hyökkäyksestä.

Seuraava maali nähtiin vasta kolmannen erän lopussa, kun Kiekko-Espoon puolustuspeli herpaantui ja Andreas Okany karkasi läpiajoon. Rajaniemi torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Patrick Curry suti reboundin sisään.

Kiekko-Espoo menetti edellisessä ottelussa lauantaina SaiPaa vastaan kahden maalin johdon kolmannessa erässä, joten epäluulo kasvoi jälleen kotiyleisössä.

Jatkoajalle edennyt ottelu päättyi KalPan juhliin Teemu ”Härski” Hartikaisen maalilla. Hartikainen pisti espoolaispuolustukseen karuselliin kiertämällä vastustamattomasti vastustajansa maalin ympäri, ja ampui kiekon ylänurkkaan.

KalPalle voitto oli kolmas peräkkäinen, Kiekko-Espoon tappioputki venyi neljään otteluun.