Wass kertoo, että hänellä olisi paloa takaisin työelämään.
14.1. 23:18
Politiikan tutkija Hanna Wass kertoo Instagramissa olevansa edelleen sairauslomalla.
– Olen ollut nyt yhtäjaksoisesti neljä ja puoli kuukautta sairauslomalla, mikä on melkoisen pitkä aika, hän kirjoittaa.
Wass on kertonut kärsineensä äkillisestä kuulonalenemasta viime keväästä lähtien. Hän kertoi Helsingin Sanomille viime kesänä, että kuulonalenema on vienyt hänen työkykynsä. Kuulonalenemisen lisäksi Wass kertoi kärsivänsä voimakkaasta korvien soimisesta ja ääniyliherkkyydestä.
Wass kertoo nyt seuraavansa maailman tapahtumia ja kollegoidensa kommentointia.
– Oma palo takaisin työelämään on niin suuri, että aloin vuoden alusta toteuttaa omatoimista ja varsin kokeellista kuntoutusohjelmaa, hän kirjoittaa Instagramissa.
Wass kertoo käyneensä kuulonsa suojanneena ensin lähikaupassa, sitten lyhyillä kävelyillä ja sitten pidemmillä kävelylenkeillä.
Instagram-päivityksensä yhteydessä Wass on julkaissut kuvan ulkoa kaupunkiympäristöstä.
Päivityksessä Wass kertoo avoimesti terveystilanteestaan.
– Vaurioituneesta korvastani ei kuulu mitään yksittäistä ”ääntä” , vaan tuntuu pikemminkin siltä kuin kuulohermosolut olisi heitetty moottorivikaiseen blenderiin tai tuhat tähtisadetikkua suihkisi päässäni yhtäaikaisesti, hän kirjoittaa.
Wass kertoo pohtivansa, miten pystyy tilanteessaan tekemään opetus- ja tutkimustyötä. Lisäksi hän kertoo oman sairastumisensa sekä vastaavassa tilanteessa olevien kokemusten rapauttaneen hänen luottamustaan suomalaiseen otologiaan, eli korvaa ja kuuloa käsittelevään lääketieteen osa-alueeseen. Wass kertoo kuitenkin odottavansa seuraavaa vastaanottoaikaansa.
Wassin mukaan monet ystävät ja kollegat ovat vakuuttaneet hänelle, että hän pystyy vielä jatkamaan uraansa.
– Lukuisissa saamissani yhteydenotoissa painotetaan miten luovuttaa ei saa ja elämä jatkuu. Miljoonaneuronisateen keskellä yritän rohkaista itseäni sillä, että tämä ei nujerra minua ja kaikki niin ammatilliset kuin yksityiset unelmat ovat edelleen saavutettavissa, hän kirjoittaa.