Hesburger on ottanut käyttöön palvelun, jossa asiakkaat voivat tuunata hampurilaisensa omien mieltymystensä mukaisesti. Ominaisuus on käytettävissä Hesburger-sovelluksessa ja itsepalvelukassoilla, yritys kertoo tiedotteessa.
Hampurilaisten ja aterioiden laajempi tuunaus otettiin käyttöön viime vuoden lokakuussa. Aiemmin burgereihin on voinut tehdä pienempiä muutoksia. Nyt esimerkiksi Veke-kasvishampurilaiseen voi laittaa lisäksi myös naudanlihapihvin. Sama onnistuu luonnollisesti myös toisin päin. Myös erilaisia kastikkeita voi lisätä aiempaa enemmän.
Räätälöintiä testattiin ensin Turun Kupittaan Hesburgerilla, ja se on nyt mahdollista kaikilla itsepalvelukassoilla Suomessa.
Hesburgerin mukaan suosituimmat lisätäytteet ovat olleet tänä talvena pekoni, juusto ja paprikamajoneesi. Kymmenen suosituimman täytteen kärjessä olivat myös naudanlihapihvi, salaatti, jalapeno, tomaatti, kurkkumajoneesi, paneroitu sipulirengas ja sipuli, Hesburger tiedottaa.
Pekonin lisäys maksaa Hesburgerin mobiilisovelluksen mukaan yhden euron. Kanan ja naudanlihasta valmistetut pihvit maksavat 2–2,50 euroa, mutta kasvispihvi vain euron. Sipulia saa 30 sentillä.
Länsiväylän sisarlehti Helsingin Uutiset testasi Hesburgerin, McDonald’sin ja Burger Kingin hampurilaisten tuunausta syksyllä 2023. Mäkkärissä oli tuolloin selvästi kilpailijoita laajemmat mahdollisuudet muokata annoksia omaan makuun sopivaksi.
Testikerralla tilaus ei mennyt kuitenkaan putkeen ja osa lisätäytteistä unohtui Töölön ”Rokkimäkin” keittiöön.