Crew 11 -miehistö palaa kotiin Kansain­väliseltä avaruusasemalta etuajassa. Nasan mukaan ratkaisuun päädyttiin yhden miehistön jäsenen terveydentilan vuoksi.

Neljä astronauttia seisoo rivissä ja poseeraa kameroille avaruuskeskuksen ulkopuolella.

Avaa kuvien katselu

Arkistokuva. Crew 11 -miehistö poseerasi ennen lentonsa alkua Kennedys avaruuskeskuksessa Floridassa viime elokuussa. Vasemmalta lähtien: Oleg Platonov, Mike Fincke, Zena Cardman ja Kimiya Yui. Kuva: Gregg Newton / AFP

Neljä avaruuslentäjää on palaamassa etuajassa Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä. Crew 11 -miehistö palaa asemalta aiottua aikaisemmin yhden miehistön jäsenen terveyssyiden vuoksi.

Avaruusyhtiö SpaceX:n Dragon-alus irtautui ISS:stä keskiviikkona.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti ja sää sallii, avaruusyhtiö SpaceX:n Dragon-alus putoaa mereen Kalifornian edustalle tällä tietoa torstaina aamupäivällä Suomen aikaa.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ei ole julkistanut tutkimuksia tai hoitoa tarvitsevan miehistön jäsenen nimeä, mutta on kertonut, että hänen tilansa on vakaa eikä kyseessä ole varsinainen hätäevakuointi. Maahan palaavat Nasan amerikkalaiset astronautit Zena Cardman ja Mike Fincke, japanilainen astronautti Kimiya Yui sekä venäläisen Roskosmosin kosmonautti Oleg Platonov. Nelikko on ollut ISS:llä elokuun alusta asti. Heidän olisi ollut muutenkin määrä palata takaisin Maahan lähiviikkoina.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Nasa evakuoi miehistöä ISS:ltä terveyssyistä.

Kansainväliselle avaruusasemalle jää nelikon poistuttua tavallista pienempi miehistö. ISS:llä on ollut miehistöä jatkuvasti vuodesta 2000 lähtien. Aseman käytön on määrä loppua vuoden 2031 alun tietämissä, kun se ohjataan alemmas ja tuhoutumaan ilmakehässä.

Lähteet: AFP, Reuters