Timo Korhonen

Onko Frederik saanut Markku Arosta seuraajan Dannyn kritisoijaksi?

Iskelmäkonkari tylyttää musiikkineuvos  eli tuoreessa Avun haastattelussa.

75-vuotias Markku haluaa kertomansa mukaan välttää 83-vuotiaan Dannyn kohtalon, jossa tämä esiintyy taustanauhan varassa usein vierellään.

– Se on niin surullista ja falskia, Markku lataa Avussa.

– Ei tämä niin iso huume tämä esiintyminen ole, että sinne lavalle pitäisi väkisin kavuta. Jokin itsekunnioitus pitäisi säilyttää, Markku linjaa.

Danny esiintyy edelleen melko ahkerasti ja aina Fuengirolaa myöden.

Danny esiintyy edelleen melko ahkerasti ja aina Fuengirolaa myöden.
Timo Korhonen

”Muu menee hienostelun puolelle”

Konkareita yhdistää se, että he ovat levyttäneet jo yli 50 vuotta sitten, kumpainenkin.

Siinä ajassa on vettä virrannut Aurajoessa ja musiikkimaailma muuttunut melkoisesti.

Nykyään artisteilla on tiukat vaatimukset takahuoneen pidoista.

Markku on silti toista maata.

– Kunhan saa kupin kahvia ja bändin pojille muutaman voileivän. Muu menee hienostelun puolelle, Markku vakuuttelee Avussa.

Markku Aro puhuu suunsa puhtaaksi.

Markku Aro puhuu suunsa puhtaaksi.
Matti Matikainen

Markun terveyshaasteet

Seiska haastatteli Markkua viime kesän loppupuolella.

Tuolloin mies kertoi avoimesti parantumattomasta lihasreumastaan.

– Tilanne on nyt parempi: kortisoni ja sytostaatit on lopetettu alkuvuodesta, Markku ilmoitti elokuussa.

Vaikka lihasreuma on sairautena parantumaton, sen kanssa eläminen ei tuota Markulle suurempia tuskia.

– Kyllä se sairaus siellä on, mutta nyt se on sammuksissa. Aina välillä menee Buranaa, mutta se on ihan tavanomaista, Elämäni biisi -ohjelmassakin laulava kultakurkku linjasi.