Helsingin pörssissä on seuraavan kahden vuoden aikana odotettavissa selvä tulosloikka, S-pankin salkunhoitajat arvioivat. Pankin tuoreen ennusteen mukaan Helsingin pörssin yhteenlaskettu nettotulos kasvaa vuonna 2026 noin 14 prosenttia ja vuonna 2027 noin 10 prosenttia.

– Meillä on takana kolmen vuoden tuloskrapula, joka seurasi vuoden 2022 lyhytaikaista tulosbuustia Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Vuoden 2026 näkymissä tuloskasvu kääntyy selvästi ylöspäin. Markkinakehityksen kannalta on kuitenkin keskeistä se, jatkuuko maailmankaupan kasvu ja heijastuvatko tekoälyinvestoinnit laajemmin talouteen, salkunhoitaja Juha Varis sanoo tiedotteessa.

Ennustetun tuloskasvun takana ovat erityisesti teollisuusyhtiöt sekä Nokia. Suurinta tuloskasvua odotetaan Nesteeltä, joka yksinään vastaisi ennusteen mukaan yli 540 miljoonan euron tulosnoususta. Sitä seuraavat Nokia, UPM, Outokumpu ja SSAB, joiden nettotulosten ennustetaan kasvavan 202–376 miljoonaa euroa.

Myös Helsingin pörssin pienyhtiöiltä odotetaan yli 30 prosentin tuloskasvua vuodelle 2026. Liikevaihtojen odotetaan kääntyvän kasvuun tänä vuonna kolmen vuoden supistumisten jälkeen. Lievä käänne positiiviseen nähdään todennäköisesti jo vuoden 2025 osalta, kun viimeisen kvartaalin tulokset valmistuvat. Käännettä positiiviseen on odotettu, sillä pienyhtiöiden tulokset ovat laskeneet vuosina 2022–2024.

S-pankki ennustaa kasvua pienyhtiöille laajasti eri sektoreille. Tuloksiaan eniten kasvattavat todennäköisesti yhtiöt, joiden liiketoiminta linkittyy materiaalien tuotantoon tai harkinnanvaraiseen kulutukseen. Pienyhtiöistä vuoden 2026 osalta suurimpia nettotuloksen kasvattajia odotetaan esimerkiksi Outokummusta ja Nokian renkaista.

Arvostustasot ovat nousseet viime vuosina laajasti ja niissä ollaan yli pitkän aikavälin keskiarvojen. Tämä pätee myös Suomessa isoimpiin yrityksiin. Pienyhtiöissä sen sijaan arvostus on edelleen maltillisempi, mutta niiden kehitys on samalla herkempi Suomen talouden suunnalle.

– Kuluttajien luottamuksen palautumisella ja tulevaisuudenuskolla on tärkeä rooli monissa pienemmissä yhtiöissä ja osin siitä riippuukin, pääsevätkö pienet yhtiöt tänä vuonna paremmin mukaan kurssijuhliin. Myös geopolitiikka ja työllisyysnäkymät vaikuttavat paljon yhtiöiden näkymiin, salkunhoitaja Jyrki Nyberg sanoo.

– Samalla piensijoittajien kiinnostusta tarvitaan. Loppuvuoden 2025 listautumiset olivat hyvä näyttö siitä, että piensijoittajatkin pystytään saamaan liikkeelle, Nyberg jatkaa.

Tuloskasvu luo pohjaa osinkojen kasvulle pidemmällä aikavälillä, mutta vielä alkaneena vuonna osinkosumma ei S-pankin mukaan kasva. Osinkojen absoluuttinen summa on ollut viime vuodet laskussa ja nyt osinkopotissa ollaan jopa hieman alle vuosien 2018–2019 tasojen.

Osinkojen kehitystä selittää osin se, että monilla yhtiöillä jakosuhteet ovat jo olleet korkeita, eikä osinkoja ole voitu nostaa ilman tuloskasvua. Viime vuosina järkevillä hinnoilla tehdyt omien osakkeiden ostot ovat osittain kompensoineet osinkojen laskua.

– Jos tulokset eivät kasva, osinkojen nostaminen on vaikeaa. Vuodelle 2026 ennusteet ovat osinkojen osalta vielä varovaisia, vaikka tulospuolella näkymä paranee. Tuloskasvun myötä osinkosumman pitäisi lähteä nousuun 2027 – elleivät yritykset sitten innostu tekemään enemmän yritysostoja tai isoja investointipäätöksiä, Varis toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme