Suomen Riistakeskus on myöntänyt Pudasjärven – Utajärven – Puolangan alueelle luvan kahden suden tappamiseen. Toinen vastaava lupa on myönnetty Kuusamoon Kallioluoman paliskunnan alueelle.
Poikkeuslupaa perustellaan sillä, että alueen poroteurasmäärät ovat romahtaneet.
Pudasjärven eteläosien tappoluvat ovat voimassa 12. helmikuuta saakka. Sudenmetsästykseen annettavalla luvalla myönnettiin myös oikeus käyttää metsästyksessä enintään kymmentä moottorikelkkaa ja yhtä helikopteria.
Riistavahinkorekisterin tietojen mukaan Pudasjärven eteläisellä alueella on kirjattu elokuusta alkaen susista yhteensä 18 havaintoa, joissa on havaittu yksi, kaksi sekä kolme sutta. Havaintoja on kirjattu sekä itä- sekä länsireunoilta.

Pudasjärvelle on myönnetty lupa kahden suden ampumiseen. Kuvan susi on kuvattu Ranuan eläinpuistossa.
Kuva: Kontiainen Jarmo
Pudasjärven hakemusalueella on elokuun 2025 alusta alkaen ilmoitettu yhteensä 87 suden aiheuttamaa porovahinkoa. Viimeiset neljä porovahinkoa ovat tapahtuneet ilmoitusten mukaan joulukuun ja tammikuun aikana.
Hakemuksen mukaan alueella on 2 sutta, jotka liikkuvat poronhoitoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä.
Pudasjärven alueella on ollut voimassa Suomen riistakeskuksen myöntämiä poikkeuslupia ja niillä on saatu saaliiksi kuluvan metsästyskauden 2025 -2026 aikana yhteensä kolme sutta.
Suden kiintiömetsästyksen osalta on Pudasjärven eteläpuolelle Vaalan, Puolangan ja Utajärven Pahkavaaran alueelle myönnetty lupa viiden suden kaatamiseen, mitkä on jo käytetty. Utajärven alueella kaadettiin tammikuun alkupäivinä kolme urossutta ja kaksi naarassutta.
Suden kiintiömetsästyksen osalta on Pudasjärven eteläpuolelle Vaalan, Puolangan ja Utajärven Pahkavaaran alueelle myönnetty lupa viiden suden kaatamiseen.
Suomen riistakeskus katso, että erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttavan suden häätäminen ei ole tyydyttävä ratkaisu suden aiheuttamien erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi, koska poroja tappava susi todennäköisesti palaa takaisin elinpiirilleen saalistamaan poroja tai siirtyy toiselle alueelle tappamaan poroja.
Lisäksi poronhoidon luonne ja vallitsevat olosuhteet hakemusalueella, suden porotaloudelle aiheuttamia erityisen merkittäviä vahinkoja ei käytännössä voida ehkäistä myöskään esimerkiksi aitaamalla taikka paimentamalla poroja.
Selvitykset ja käytännön kokemus ovatkin Riistakeskuksen mukaan osoittaneet, että poronhoitoalueella ei ole metsästyksen ohella tällä hetkellä käytännössä toteutettavissa muita tyydyttäviä ratkaisuja suden aiheuttamien erityisen merkittävien porovahinkojen ehkäisemiseksi, sillä maastossa vapaasti laiduntavien porojen suojaaminen on käytännössä mahdotonta, ja vahinkoja syntyy porojen valvonnasta ja laitumilla läsnäolosta huolimatta.
– Porot laiduntavat tähän vuoden aikaan osittain vapaasti luonnossa, joten käytännössä on mahdotonta estää suden aiheuttamat porovahingot muulla tavalla kuin poistamalla erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttavat yksilöt tappamalla, todetaan lupapäätöksessä.

Luonnonvarakeskuksen karttatietojen mukaan Pudasjärven eteläpuolella on havaintoja useammasta sudesta
Kuva: Luonnonvarakeskus Luke
Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2025 Suomessa arvioidaan olleen 413–465 sutta. Arvio yksilömäärästä on noin 46 prosenttia suurempi kuin maaliskuuta 2024 koskeva arvio.
Suomessa oli maaliskuussa 2025 rajareviirit mukaan lukien yhteensä 76 parien ja perhelaumojen muodostamaa susireviiriä. Näistä perhelaumojen asuttamia oli 54–61 ja susiparien asuttamia 15–22.
Susikanta painottuu voimakkaasti lounaiseen Suomeen. Itäisen Suomen kannanhoitoalueella laumareviirejä oli maaliskuussa yhteensä 11–14 ja kahden suden asuttamia reviirejä 6–10.
Itäisen Suomen laumoista 3–5 arvioitiin liikkuvan Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Kahden suden asuttamista reviireistä yksi sijaitsi valtakunnan rajalla.

Susireviirit Oulun alueella viime syksyn tilanteen mukaan.
Tekijä: Liubov Alekseeva
Poronhoitoalueella ei ollut maaliskuussa 2025 todennäköisimmin yhtään lauma- tai parireviiriä. Syksyllä 2024 poronhoitoalueella arvioitiin olleen yhteensä kuusi pari- tai laumareviiriä, joista yhdellä eli perhelauma.
Talven aikana susia poistettiin poronhoitoalueelta vahinkoperusteisin luvin 26 yksilöä, minkä seurauksena maaliskuussa 2025 reviireillä arvioitiin olleen enää yksittäisiä susia.
Luonnonvarakeskuksen mukaan maaliskuussa 2025 Oulun riistakeskusalueella oli kuusi laumareviiriä: Ylivieska, Pyhäjoki, Pulkkila, Vorna, Revonlahti ja Paavola). Parireviireja on kolme: Nivala, Kärsämäki sekä Ylikiiminki.
Riistavahinkorekisterin tietojen mukaan Kuusamossa Kallioluoman alueelta on kirjattu elokuusta alkaen yhteensä 113 havaintotapahtumaa susista. Hakemuksen mukaan alueella on viisi sutta.
Luonnonvarakeskuksen tietoja susikanta löytyy Susikanta Suomessa maaliskuussa 2025 –julkaisusta sekä Suomen Riistakeskuksen nettisivulta poikkeusluvat suurpetojen metsästykseen.
Fakta
Suden metsästys
Lupa kahden suden ampumiseen on annettu tiedoksi muun muassa Pudasjärven, Utajärven ja Puolangan riistanhoitoyhdistyksille.
Lupa on annettu kaikkiaan 259 000 hehtaarin alueelle.
Lupa-alue rajoittuu pohjoisesta itään Rissasenperästä Hirvaskoskelle, Siivikkoon ja edelleen Jaurakkajärvelle. Puolangan puolella alue rajautuu Housuvaaraan ja Jourkunaan.
Etelässä ja lännessä alue rajautuu Viinikoskelta Hetekylään ja edelleen Kärjenperän ja Taipaleenharjun kautta Kurenalan eteläpuolelle.
Luonnonvarakeskuksen karttapalvelun mukaan Kiimingin kaakkoisosan, Utajärven ja Puolangan alueella olisi kaksi susireviiriä sekä yksittäisiä susihavaintoja.
Suden kiintiömetsästys sallittiin vuoden alusta alkaen. Se toteutettiin 16 alueellisen kiintiön puitteissa. Yksi alueista oli Pahkavaara, joka sijatisi Pudasjärven eteläpuolella Puolangan, Utajärven ja Vaalan alueella. Kiintiön kokonaismääräksi tuli 100 tappolupaa. pahkavaaran alueelle niistä myönnettiin viisi.
Suomen susikannan suotuisa suojelutaso on Maa- ja metsätalousministeriön mukaan 273 sutta.
Kiintiömetsästyksen tavoitteena on pienentää nykyistä susikantaa ja ehkäistä suden aiheuttamia sosioekonomisia haittoja ja samalla vastata suden tuomiin huoliin turvallisuudesta ja vahingoista.