Poptähti Zara Larsson on antanut kritiikkiä Yhdysvaltain maahanmuuttovirastolle.

Valkoisen talon video herätti kritiikkiä. EPA / AOP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja ruotsalainen poptähti Zara Larsson ovat napit vastakkain.

Sanasodan taustalla on Larssonin hiljattain Instagram-tilillään esittämä kritiikki Yhdysvaltain maahanmuuttovirastoa kohtaan.

Larsson listasi vuorokauden esillä oleviin Instagram-tarinoihinsa joukon asioita, joita hän rakastaa. Ironisessa kuvassaan Larsson kertoi rakastavansa esimerkiksi rikollisia, maahanmuuttajia ja sosialismia.

– Vihaan ICE:a, Larsson kirjoitti Aftonbladetin mukaan tarinansa lopuksi.

Larsson julkaisi tarinan sen jälkeen, kun maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n viranomainen ampui kuoliaaksi 37-vuotiaan Renee Goodin.

Larsson on esittänyt kritiikkiä ICE:ä kohtaan myös Tiktok-tilillään. Hän jakoi kuvan itsestään keskisormet pystyssä samalla kirjoittaen napakan tekstin kuvan kylkeen.

– Kesä ei ole ohi, koska vitut ICE:sta.

Julkaisun taustalla soi Larssonin Midnight Sun -hitti, jonka lyriikoissa toistuu lause ”summer isn’t over yet” eli suomeksi ”kesä ei ole vielä ohi”.

Myöhemmin Larsson kommentoi TMZ:n mukaan Instagram-tarinoissaan, ettei hänen poikaystävänsä saa tulla Yhdysvaltoihin, koska hänet on tuomittu kannabiksen poltosta kuusi vuotta sitten.

– Syy, miksi ihana, rakastava, kiltti, välittävä, myötätuntoinen, viisas, antelias, lahjakas ja ajattelevainen mieheni ei ole voinut tulla ollenkaan luokseni Yhdysvaltoihin, on se, että hänellä on rikosrekisteri, Larsson kirjoitti.

Valkoinen talo vastaa

Valkoinen talo on nyt julkaissut videon, jonka voi tulkita olevan kommentti Larssonin kritiikkiin.

Valkoinen talo jakoi tällä viikolla Tiktokissa videon, jossa näkyy videopätkiä Donald Trumpista. Videoilla Trump muun muassa tanssii tavaramerkikseen nousseella tavalla. Taustalla soi Larssonin Lush life -hitti.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Videoon on kirjoitettu Larssonin Instagram-tarinaa mukaileva lista asioista, joita Valkoinen talo kertoo rakastavansa. Listattuihin asioihin lukeutuvat esimerkiksi ”Amerikka ensin”, matalat bensan hinnat sekä laki ja järjestys.

– Rakastamme ICE:a ja meidän lainvalvontaviranomaisia, videossa kirjoitetaan.

Videosta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Ruotsalainen Larsson on tunnettu muun muassa kappaleistaan Lush life, Midnight Sun ja Ain’t my fault. Artisti on vieraillut useita kertoja Suomessa, viimeksi marraskuussa. Seuraavan kerran Larsson esiintyy Suomessa elokuussa Flow-festivaaleilla.