Peltsin toinen luonto päättyy tänään, mutta vain toistaiseksi.


– Olemme erittäin iloisia siitä, että sarja on löytänyt yleisönsä näin hyvin. Suomalaisia tuntuu yhdistävän kiinnostus luontoon ja eräilyyn, tuottaja Maarit Puttonen sanoo. Sami Jumppanen, Yle
Peltsin toinen luonto päättyy tänään, mutta vain toistaiseksi.
Viideskin kausi on nimittäin osoittautunut sellaiseksi katsojamagneetiksi, että jatkoa seuraa.
– Kuudes kausi on tulossa tämän vuoden lopussa, tuottaja Maarit Puttonen paljastaa Iltalehdelle.
Ja onpa luvassa toinenkin uutinen:
– Osmon on tarkoitus vierailla myös kuudennella kaudella ainakin yhdessä jaksossa.
Osmo on tietysti Peltsi Peltolan 13-vuotias poika, josta tuli tv-tähti vuosi sitten nähdyn Peltsi ja Osmo -sarjan myötä. Kultainen Venla -gaalassa vuoden esiintyjänä palkittu Osmo vieraili nyt tällä isänsä sarjan vitoskaudellakin parissa jaksossa – ja menestyksekkäästi vierailikin.
– Jaksot, joissa Peltsi ja Osmo seikkailevat yhdessä, ovat olleet erityisen suosittuja, Puttonen iloitsee.
– Jaksoista eniten on kiinnostanut Osmon ensimmäinen kalareissu, joka on houkutellut selvästi enemmän katselua kuin muut jaksot, hän vertaa.
Osmo Peltola juhli vuosi sitten Kultainen Venla -gaalassa. Atte Kajova
Kaikkiaan sarjan viidennellä tuotantokaudella on Areenassa yli miljoona starttia. TV2:llakin ohjelma kuuluu kanavan katsotuimpien joukkoon.
Osmolla riittää suosiota myös sosiaalisessa mediassa, mikä on huomattu Ylelläkin.
– Sydämiä on jälleen satanut. Erityisesti someklipit, joissa Osmo on mukana, ovat menneet viraaleiksi eli levinneet hienosti, Puttonen kehuu.
Toisen luonnon toiseksi viimeisessä jaksossa Peltsi-isä lupaili Peltsi ja Osmo -sarjaan kakkoskautta sitten, kunhan pojalla kasvavat viikset. Vielä ne eivät kasva, mutta millainen aikataulu uusilla jaksoilla on?
– Kakkoskausi on suunnitelmissa, mutta tarkkaa ajankohtaa emme vielä osaa sanoa, Puttonen muotoilee.
Peltsin toisen luonnon kakkosjaksossa isä ja poika lähtivät kalareissulle. Jakso on Areenassa kauden suosituin. Sami Jumppanen, Yle
Peltsin toinen luonto tänään TV2:lla kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.