Kokemus oli Elisan mukaan hänen elämänsä kauhein. Kuvat ja video voivat järkyttää.
Koiralauma kävi suomalaisen turistin kimppuun Thaimaassa. Video ei sovi herkimmille.Video: Lukijan video
Lue tiivistelmä
Pohjoissuomalainen Elisa joutui koiralauman hyökkäyksen kohteeksi Thaimaan Koh Samuilla tammikuun alussa.
Koiralauma piiritti ja puri Elisaa useita kertoja rannalla, kunnes hotellin henkilökunta ja turisti pelastivat hänet.
Elisa sai sairaalassa jäykkäkouristustehosteen, vesikauhurokotteen ja immunoglobuliinihoidon.
Lääkärin mukaan Elisa oli kenties mennyt koirien reviirille, ja ne alkoivat puolustaa sitä.
Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Elisa, 49, matkaili Thaimaan Koh Samuilla tammikuun alussa, ja koki jotain kauheaa.
Varoitus! Jutussa on kuvia, jotka saattavat järkyttää.
Elisa oli ensimmäistä kertaa reissulla Aasiassa. Loppiaisena aamuvirkku nainen päätti lähteä hotellista rantakävelylle kuvaamaan auringon nousua. Ilma oli ihastuttava ja lämmin.
– Oli upea aamu. Olin kävellyt hotellin rannalta vajaan kilometrin verran eteenpäin, kun näin lauman koiria kauempana. Siellä oli myös mies, joka näytti ruokkivan niitä. Jälkeenpäin ajatellen hän ehkä hätisteli koiria pois ympäriltään, Elisa kertoo.
Lauma alkoi juosta Elisaa kohti.
– Ihailen vapaana olevia, onnellisen tuntuisia koiria. En osannut pelätä niitä ollenkaan ja aloin videoida leikkisiltä näyttäviä koiria.

Elisa kuvasi ensin koiria tarkoituksella. Kuva: Kuva lukijan videolta
Tilanne muuttui heti vaaralliseksi.
– Koirat alkoivat haukkua ja piirittivät minut. Yksi raapi minua. En tajunnut ensin, mitä oli tapahtumassa.Yritin pysyä rauhallisena ja sanoa koirille jotain.
Rannalla ei näkynyt ristin sielua. Koirat murisivat ja haukkuivat raivoisasti Elisan ympärillä, ja yksi niistä raapi ja puri Elisaa kipeästi.
– Pohdin, juoksenko mereen. Yritin sitten lähteä takaisin hotellille päin rauhallisesti. En uskaltanut ajatellakaan, että löisin vihaisinta koiraa vyölaukullani. Pelkäsin, että jos huitaisen, se puree palan irti.

Lauma käyttäytyi uhkaavasti ja aggressiivisesti. Kuva: Kuva lukijan videolta
Raivoisa koira näykki ja puri Elisaa useamman kerran. Hän alkoi huutaa ja juoksi mereen. Kaikki koirat seurasivat perässä, ja Elisa palasi vielä rannalle. Koirat olivat aggressiivisia, ja kauhea tilanne jatkui.
Elisa meni veteen kainaloitaan myöten ja lähti etenemään kohti hotellia. Hän piteli kännykkäänsä ylhäällä, kirkui kauhuissaan ja huusi apuakin, vaikka ajatteli, ettei kukaan kuule. Pureva koira ui perässä.
– Olin paniikissa. Olin varma, että kuolen, hän sanoo.
Pureva koira palasi lopulta rannalle, mutta rantaviivalla haukkuva lauma seurasi yhä syvällä meressä etenevää Elisaa.
– Yhtäkkiä näin naisen ja miehen tulevan minua kohti. Aloin itkeä, kun he ilmoittivat, että tulivat pelastamaan minut. Että olet nyt turvassa. Miehen kädessä oli kookospähkinä, jolla hän uhkaili koiria ja ajoi ne pois.

Auttajat saattoivat verta vuotavan Elisan takaisin hotelliin. Kuva: Lukijan kuva
Nainen oli turisti ja mies hotellin henkilökuntaa. Auttajat saivat koirat häipymään ja veivät verta vuotavan Elisan hotelliin. Vastaanotossa ollut toinen naisturisti ilmoitti olevansa sairaanhoitaja. Hän puhdisti haavat heti.
Elisa lähetettiin sairaalaan, jossa hän sai jäykkäkouristustehosteen ja vesikauhurokotteen sekä immunoglobuliinihoitoa, joka tuhoaa bakteereja ja viruksia.

Elisaa hoidettiin paikallisessa sairaalassa. Kuva: Lukijan kuva
– Uiminen kiellettiin viikoksi, hikoillakaan ei saanut. Siinä se loma meni pilalle. Oikea takareisi sai eniten puremia, samoin molemmat pakarat, ja oikean polven ulkosyrjällä on pahat jäljet, Elisa valaisee.
– Olen kiitollinen kaikille ihmisille, jotka kuuntelivat minua paikan päällä ja lohduttivat minua.

Oikeaan takareiteen tuli syvät haavat. Kuva: Lukijan kuva
Nyt haavat ovat alkaneet parantua myös henkisesti.
– Haluan varoittaa muita tällaisista tapauksista. Tämä oli elämäni kauhein kokemus, Elisa toteaa.
Lääkäri kertoi Elisalle, että hän oli kenties mennyt koirien reviirille, ja ne alkoivat puolustaa sitä. Kävelyillä on kuulemma hyvä pitää aina mukanaan keppiä tai kiveä, jolla voi kopsauttaa aggressiivista koiraa nenään. Mereen kannattaa myös paeta.

Myös polven ulkosyrjällä on repaleisia puremajälkiä. Kuva: Lukijan kuva
Elisa muistelee, että tilanteesta ei varoitettu kunnolla hotellin tervetuliaistilaisuudessa.
– Ylipäätään sanottiin, että koirat ovat täällä kilttejä. Ohimennen oli kuulemma mainittu, että niiden kanssa kannattaa olla varovainen, jos on kauempana hotellilta. Hävetti, että tämä meni minulta ohi, Elisa pohtii.
Hän sai myöhemmin kuulla kahdesta muusta tapauksesta, jossa koira oli purrut turistia lähimaastossa.
Elisa syytti aluksi itseään tapahtuneesta ja ajatteli olleensa tyhmä. Nyt hän on lopulta päätynyt siihen, että oli viisas, kun keksi paeta mereen ja huusi apua, vaikka ketään ei näkynyt.
– Olen utelias ja rohkea, mutta tämä kokemus opetti minulle, että kannattaa olla tietoinen vaaroista ja asettaa hieman rajoja rohkeudelle vieraassa ympäristössä. En myöskään enää koskaan aliarvioi omaa kriisinhallintakykyäni. Selvisin tästä, hän summaa.