Trump vastasi huuteluun näyttämällä keskisormea ja kiroilemalla.
Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille Fordin tehtaalla huudellut työntekijä on paljastanut henkilöllisyytensä. Washington Postin mukaan kyseessä on 40-vuotias TJ Sabula, joka on nyt lomautettuna, kunnes tapauksen sisäinen tutkinta on päättynyt.
Trump näytti vastauksena huuteluun keskisormea. Hän myös vaikutti sanovan kahdesti ”fuck you” (vapaasti suomennettuna haista v****).
Sabula kutsui Trumpia ”pedofiilien suojelijaksi”. Sabula sanoi WP:lle, ettei kadu huuteluaan, joskin on huolissaan työstään ja uskoo olevansa ”poliittisen koston kohteena Trumpin nolaamisesta”.
Sabula sanoo olevansa poliittisesti sitoutumaton. Hän sanoo, ettei ole äänestänyt Trumpia, mutta on tukenut muita republikaaneja.
– Minusta tuntuu, että kun kohtalo tarjoaa tilaisuuden, siihen on parasta tarttua, Sabula selitti tekoaan.
– Ja tänään uskon tehneeni niin.
Sabula on kerännyt sympatiaa ja häntä varten perustetussa varainkeräyksessä on kerätty jo yli 406 000 dollaria (lähes 350 000 euroa).
Trumpia on kritisoitu siitä, ettei hänen hallintonsa ole julkaissut kaikkia seksuaalirikoksista syytetyn ja tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyviä asiakirjoja.

Trumpin vierailu Dearbornissa sijaitsevassa tehtaassa sai odottamattoman käänteen. Kuva: Evelyn Hockstein / Reuters
Fordin edustaja kommentoi CBS:lle BBC:n mukaan, että kunnioitus on yksi yhtiön perusarvoista eikä yhtiö hyväksy sitä, että kukaan sanoo mitään sopimatonta yhtiön laitoksen tiloissa.
– Kun niin tapahtuu, meillä on prosessi sen käsittelemiseksi, mutta emme mene yksityiskohtiin henkilöstöasioissa.
Valkoinen talo puolusti Trumpin käytöstä.
– Joku hullu huusi raivoissaan kirosanoja, ja presidentti antoi asianmukaisen ja yksiselitteisen vastauksen.