Yli 40 vuotta Vaasan Palosaarella toiminut Ylen toimintakeskus muuttaa uusittuihin tiloihin maalis-huhtikuun vaihteessa.

Ylen uudet toimitilat ulkoa kuvattuna.

Avaa kuvien katselu

Ylen Vaasan toiminta siirtyy keväällä Hovioikeudenpuistikolle, vanhan Central-hotellin tiloihin. Kuva: Tarja Huntus / Yle

  • Yleisradion Vaasan toimitus muuttaa kevään aikana Palosaarelta kaupungin keskustaan.
  • Muutolla Yle haluaa olla näkyvämpi ja päästä lähemmäs uutistapahtumia ja ihmisiä.
  • Uusiin tiloihin siirtyy noin 90 työntekijää. Yle on toiminut Palosaarella yli 40 vuotta.

Yleisradion Vaasan toiminta siirtyy kevään aikana Palosaarelta kaupungin ydinkeskustaan, Hovioikeudenpuistikolle. Muutto entisen Central-hotellin uusittuihin tiloihin toteutuu maalis-huhtikuun vaihteessa.

Tällä hetkellä Palosaarella toimintakeskuksessa valmistellaan ja tehdään muuttoa.

Kaappeja tyhjennetään ja muuton loppuvaiheessa esimerkiksi Yle Pohjanmaan toiminta siirtyy hetkellisesti toimituksesta muualle, kertoo Yle Pohjanmaan vastaava tuottaja Satu Takala.

– Muuttoa tehdään vaiheissa. Jossain vaiheessa maaliskuun lopussa olemme kaikki töissä Vaasan toimituksen vanhassa ruokalassa, koska toimituksesta siirretään pöytiä ja tuoleja uusiin tiloihin.

Ylen toimintaan muutolla ja väliaikaisratkaisulla ei ole vaikutuksia.

Vaasan uuden Ylen tiloja sisältä Vaasan keskustassa.

Avaa kuvien katselu

Ylen studio ja talo ulkokuvassa Vaasan keskustassa.

Avaa kuvien katselu

ylen uudet tilat vaasan keskustassa.

Avaa kuvien katselu

Ylen uusi studio Vaasan keskustassa Ylen uusissa tiloissa.

Avaa kuvien katselu

Kalusteet siirtyvät vanhasta uuteen

Muuton suunnittelu on ollut pitkä prosessi. Erityistä huomiota on kiinnitetty vanhojen tilojen tyhjentämiseen ja kalusteiden kierrättämiseen.

– Yrityksillä ja toimijoilla, jotka ovat olleet neljäkymmentä vuotta samassa paikassa, nurkkiin kertyy kaikenlaista. Me haluamme tietysti kierrättää kaikki niin kuin kuuluu, kertoo Ylen kiinteistöpäällikkö Mikko Kukkonen.

Suurin osa toimistopöydistä, työtuoleista ja säilytyskalusteista siirtyy Ahventieltä uusiin tiloihin.

Vanhat tilat on tarkoitus tyhjentää kesäkuun loppuun mennessä.

Ikkuna jossa ylen logo Ylen uusissa tiloissa Vaasan keskustassa.

Avaa kuvien katselu

Hovioikeudenpuistikolla on pääsisäänkäynti sekä hotelliin että Ylen tiloihin. Kuva: Jarkko Heikkinen / YleYdinkeskustan sijainnista paljon etua

Ylen Vaasan toimintakeskuksen uudet toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla, ydinkeskustassa rautatieaseman ja torin välimaastossa, noin kahden kilometrin päässä nykyisestä Palosaaren toimipisteestä.

Sijainti tuo Takalan mukaan merkittäviä etuja.

Yles nya utrymmen i Vasa utanför.

Avaa kuvien katselu

Samassa rakennuksessa Ylen kanssa ovat Sokos Hotel Royal ja irlantilaisravintola O´Malleys. Kuva: Tarja Huntus / Yle

– Siinä on montakin etua. Keskustassa on kaikenlaista tapahtumaa ja ihmisiä liikkuu, joten olemme kuulemassa ja näkemässä, kun jotain uutisellista tapahtuu, Takala perustelee.

Uusi sijainti tarjoaa Ylelle näkyvyyttä kaupungin keskustassa. Toimitusten työvuorot sijoittuvat aamuviiden ja iltakymmenen välille, joten tiloissa on elämää lähes ympäri vuorokauden.

– Ylen johdon ohje oli, että etsitään tiloja läheltä ja läsnä. Eipä juuri enempää lähellä ja läsnä Vaasan näkövinkkelistä voitaisi olla, sanoo Kukkonen.

Mikko Kukkonen hymyilee.

Avaa kuvien katselu

Ylen kiinteistöpäällikkö Mikko Kukkonen on tyytyväinen projektin etenemiseen. Kuva: Jarkko Heikkinen / YlePitkä historia Palosaarella

Nykyisiin Palosaaren tiloihin liittyy pitkä historia.

– Täällä ollaan oltu pitkän aikaa ja tähän taloon liittyy tosi paljon Ylen historiaa. Jossain kohtaa on kuitenkin aika päivittää ja saada ajanmukaiset tilat, sanoo Takala.

Muuton yhteydessä on käyty läpi vanhoja arkistoja ja eteen on muun muassa tullut toimituksen historiasta kertovia valokuvia.

Nämä historialliset aineistot säilytetään huolellisesti tulevaisuutta varten.

Keskustaan muuttavat Yle Pohjanmaa, Yle Österbotten, Yle X3M sekä ruotsinkieliset lasten-, luonto- ja lifestyleohjelmat.

Noin 3000 neliömetrin tiloissa työskentelee jatkossa noin 90 henkilöä.