Timo Korhonen

Ilkka hymyilee kuin pikkupoika punaisella matolla kysyttäessä suhdekuulumisista.

, , .

Muun muassa edellä mainittujen mestarien ohjauksessa on näytellyt .

59-vuotias ranualainen on historiansa aikana näytellyt muun muassa , Täällä Pohjantähden alla -elokuvan Akseli Koskelaa sekä itse kesäteatterissa.

Nyt Ilkka nähdään itse vaka vanhan Väinämöisen roolissa ohjaamassa suurteoksessa Kalevala: Kullervon tarina.

14. tammikuuta vietettiin elokuvan kutsuvierasensi-iltaa, johon luonnollisesti Ilkkakin osallistui.

Kullervo kertoo nimensä mukaisesti Kullervon (Elias Salonen) tarinan kansalliseepoksessa. Eero Aho nähdään Untamona.

Kullervo kertoo nimensä mukaisesti Kullervon (Elias Salonen) tarinan kansalliseepoksessa. Eero Aho nähdään Untamona.
ReelMedia

Ero

Vuonna 2019 Aamulehti kertoi Ilkan eronneen ja muuttaneen yksin asumaan Nokialle.

Ilkka Koivula esitti menestyksekkäästi kaimaansa Ilkka Lipsasta eli Dannya Valkeakosken kesäteatterissa kesällä 2019.

Ilkka Koivula esitti menestyksekkäästi kaimaansa Ilkka Lipsasta eli Dannya Valkeakosken kesäteatterissa kesällä 2019.
Valkeakosken teatteri

Nyt viisi vuotta myöhemmin Ilkka hymyilee kuin pikkupoika punaisella matolla kysyttäessä suhdekuulumisista.

– Ihan vakaata ja tasaista ja tylsää.

– Ei ole mitään!

Tarkentavan kysymyksen jälkeen Ilkka kertoo, ettei ole sinkku, vaan on parisuhteessa.

Ilkka Koivula esittää Kullervossa Väinämöistä – tai siis Wäinöä.

Ilkka Koivula esittää Kullervossa Väinämöistä – tai siis Wäinöä.
Marek Sabogal / Reel Media

”Avoliitossa asumme”

Hirveästi ei pilke silmäkulmassa oleva Ilkka hiisku, mutta antaa ymmärtää, että seurustelu ei ole aivan tuore.

Siitä kertoo myös yksi asia.

– Avoliitossa asumme.

Sen enempää kuin rakkaudesta, ei Ilkka uskalla lausua tulevista projekteistaan tässä kohtaa.