Ranskalaiset olivat vielä 2000-luvun alussa vahvasti mukana suurten henkilöautojen markkinoilla, kunnes ne yksi toisensa jälkeen pudottautuivat pelistä. Renaultilla oli vielä tämän vuosituhannen puolella myynnissä hyvinkin persoonallisia kookkaita automalleja, kuten Avantime, Safrane ja Vel Satis. Mutta vuoden 2009 jälkeen on ollut tyhjää, kunnes nyt esiteltiin uusi Filante.

Renault Filante Iconic.

Eurooppalaiset joutuvat kuitenkin ihailemaan uutta Renault Filantea vain etäältä, sillä täällä sitä ei ole tarkoitus myydä. Valmistuspaikkana on Etelä-Korea, missä Renault on tehnyt pitkään yhteistyötä Samsungin kanssa. Tällä hetkellä eniten myyty malli siellä on Grand Koleos, joka on Renaultiksi ulkonäöltään muutettu Geelyn katumaasturi.

Uusi Filante on vielä kookkaampi, ja sen kilpailijoiksi ilmoitetaankin muun muassa BMW X5, Mercedes-Benz GLE ja Volvo XC90. Toisin sanoen Renault hyppää ikään kuin altaan syvään päätyyn. Sen verran yhteistä uutuudella on Geelyn kanssa, että siinä on sama CMA-perusrakenne kuin vaikkapa Polestar 2:ssa ja Volvo XC40:ssä. Mutta muilta osin Filante on täysin Renaultin suunnittelema.

Renault Filante Esprit Alpine.

Akseliväli on auton kokoluokkaan nähden vähän lyhyenpuoleinen 2,82 metriä, mutta 4,915 metriä pitkä kori sopii hyvin joukkoon. Muotoilussa on lähdetty rohkealle linjalle, ja onkin mielenkiintoista nähdä, muuttuvatko Renaultit ajan mittaan enemmän Filanten näköisiksi. Uutuus on samalla osa Renaultin 2027 International Game Plania, jonka myötä tarkoitus on kasvattaa myyntiä Euroopan ulkopuolella.

Renaultin mielestä Filante sijoittuu E-segmenttiin eli varsin suurien autojen joukkoon. Etelä-Koreassa yli puolet uusista autoista on D- tai E-segmentin autoja, joista vähän yli puolet on noita kookkaampia. Myynti alkaa keväällä 2026 Koreassa, minkä jälkeen Filante esitellään Etelä-Amerikassa ja vuoden 2027 puolella Lähi-Idässä.

Filanten luokan mukaisesti sisällä on runsaasti tilaa, ja kaikki on toteutettu korkeatasoisesti. Renault lupaakin, että jokaisella istuinpaikalla on ensiluokkainen mukavuus. Kojelaudan täyttävät kolme 12,3-tuumaista näyttöä, joten etumatkustajallakin on omansa. Niiden lisäksi ajaja saa tietoa 25,6-tuumaiselta lisätyn todellisuuden tuulilasin heijastusnäytöltä. Kuljettaja on muutenkin otettu monipuolisesti huomioon, sillä häntä avustavia järjestelmiä on todella runsaasti.

Renault Filante Iconic.

Materiaalit muuttuvat varustetason mukaisesti niin, että Technossa on tummansininen sisustus. Iconiciin voi valita väriksi ruskean vai vaaleamman harmaan ja verhoilumateriaalina on tekonahka. Esprit Alpinessa on kaksi väriä, musta ja vaaleanharmaa, minkä lisäksi autossa on ripaus urheilullisuutta ja Alpineen sopivia yksityiskohtia.

Renault Filante Esprit Alpine.

Voimalinja on etenkin näin sähköautojen aikakaudella auton luokkaan vähän vaatimaton. Hybridissä on 1,5-litrainen bensiiniturbo, joka kehittää 110 kilowattia sekä 100 ja 60 kilowatin tehoiset sähkömoottorit. Yhteisteho on 184 kilowattia ja suurin vääntömomentti 565 newtonmetriä. Hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus ajaa jopa 75 prosentista ajasta pelkällä sähköllä kaupungissa. Niinpä hiilidioksidipäästö 106 g/km on varsin kohtuullinen auton kokoon nähden.

Renault Filante Esprit Alpine.

Etelä-Koreassa Renault Filanten hinnat alkavat 43,319 miljoonasta wonista (25 300 €), ja ensimmäiset asiakkaat saavat omansa maaliskuussa.

Renault Filante Esprit Alpine.