Uudet ravintosuositukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti keskiviikkona lain, joka mahdollistaa täysrasvaisen maidon tarjoamisen kouluissa, jotka ovat osa valtakunnallista koululounasohjelmaa. Ohjelmaan kuuluvia kouluja käy noin 30 miljoonaa lasta.
Asiasta kertovat CNN ja uutistoimisto Reuters.
Aiemmin kouluissa on voinut tarjota lounaalla ainoastaan rasvatonta ja vähärasvaista maitoa. Ne pysyvät kouluruokaloiden tarjonnassa jatkossakin.
Trump allekirjoitti lain viikko sen jälkeen, kun maan terveysministeriö julkaisi uudet ravintosuositukset, joissa suositellaan täysrasvaisia maitotuotteita. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lain yksimielisesti viime vuonna.

Trump allekirjoitti lain keskiviikkona virkahuoneessaan Valkoisessa talossa. Kuva: Evelyn Hockstein / Reuters
Laki kumoaa presidentti Barack Obaman vuonna 2012 hyväksymän lain, jonka mukaan kouluissa tarjotaan vain rasvatonta tai vähärasvaista maitoa. Lailla pyrittiin vähentämään lasten ylipainoisuutta.
– Täysmaidon poistaminen ei parantanut terveyttä, vaan huononsi sitä, terveysministeri Robert F. Kennedy sanoi keskiviikkona.
Kennedyn mukaan osa oppilaista oli siirtynyt juomaan kofeiinipitoisia ja makeutettuja juomia.
Uusi laki mahdollistaa myös kasviperäisten maitojen tarjoamisen kouluissa, jos ne vastaavat ominaisuuksiltaan maitoa.
Yhdysvaltain maatalousministeriö on pyrkinyt edistämään täysmaidon juomista. Maanantaina ministeriö julkaisi viestipalvelu X:ssä kuvan Trumpista, jolla on maitoviikset ja edessään lasillinen maitoa. Kuvaan on kirjoitettu teksti ”Juo täysmaitoa”.
Täysmaitoa ei odoteta välittömästi kouluruokaloihin, sillä koulut joutuvat pohtimaan muun muassa täysmaidon hintaa, joka on korkeampi kuin vähärasvaisen tai rasvattoman maidon sekä haluavatko lapset täysmaitoa.
Tuore suositus on saanut ristiriitaisen vastaanoton ravitsemus- ja terveysasiantuntijoilta.
Yhdysvaltain sydänyhdistys on huolissaan ravintosuosituksista. Se suosittelee edelleen rasvattomia tai vähärasvaisia maitotuotteita, jotka sen tiedotteen mukaan ovat hyödyllisiä sydämen terveydelle.
Yhdysvaltain ravitsemusterapeuttien yhdistyksen tiedottaja ja ravitsemusterapeutti Amy Reedin mukaan täysmaito ei ole haitallista valtaosalle lapsista, mutta jotkut lapset tarvitsevat terveyssyistä vähärasvaisen vaihtoehdon.