Ahonen toi uuden kumppaninsa Urheilugaalaan.

Janne Ahonen ja Henna poseerasivat yhdessä. MATTI MATIKAINEN

Janne Ahonen edusti Urheilugaalan punaisella matolla uuden kumppaninsa Hennan kanssa.

Mäkikotka erosi vaimostaan Tiia Ahosesta viime keväänä. Pariskunta oli ollut naimisissa 20 vuotta.

Elokuussa Seiska uutisoi maailmanmestarin uudesta suhteesta. Ahonen ja Henna löysivät toisensa alkukesästä. Kuusamolainen Henna on hieman 48-vuotiasta Ahosta nuorempi.

Seiskan mukaan Ahosen avioeron taustalla oli vuosia kestänyt suhde ”pohjoissuomalaisen naisen” kanssa.

Ex-urheilutähti vaikeni Ilta-Sanomien haastattelussa pettämishuhuista. Hän kuitenkin iloitsi siitä, miten rakastui silloin, kun sitä vähiten odotti.

– Juuri näin mulle kävi. Yhtäkkiä olin jo uudessa parisuhteessa, vaikka ei sellaista käsikirjoitusta olisi millä