Etsintäkuulutettu Autio on yksi pääepäillyistä Nuorisosäätiöön liittyvässä suuressa talousrikosvyyhdissä.

Avaa kuvien katselu
Europolin ja Interpolin etsintäkuuluttamassa liikemies Arto Autio on pidätetty Latviassa. Kuva on Virossa pidetystä oikeudenistunnosta, jossa käsiteltiin Aution saamaa syytettä törkeästä veropetoksesta. Kuva: Vallo Kruuser/ Eesti Ekspress
Etsintäkuulutettu suomalainen liikemies Arto Autio on Ylen tutkivan toimituksen tietojen mukaan pidätetty Latviassa. Autio on asunut Valko-Venäjällä, eikä häntä ole saatu Suomeen vastaamaan rikossyytteisiin.
Autio on yksi pääepäillyistä valtavassa Nuorisosäätiöön liittyvässä rikoskokonaisuudessa.
Valko-Venäjän ja Suomen oikeudellinen yhteistyö on käytännössä ollut keskeytynyttä viime vuosina. Autiota vastaan on nostettu Suomessa syytteet esimerkiksi avunannosta törkeään kavallukseen, avunannosta törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa ja avunannosta törkeään kirjanpitorikokseen.
Lisäksi Nuorisosäätiö on esittänyt Autiolle lähes kymmenen miljoonan euron vahingokorvausvaatimukset.
Yle kertoi toukokuussa 2025, että Autio elää Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Autiolla on käytössään kaksi asuntoa, toinen lähellä Minskin keskustaa ja toinen esikaupunkialueella. Sosiaalisesta mediasta löytyvien kuvien perusteella Autiolla on ollut käytössä arvoautoja eli Ferrari ja Bentley.

Avaa kuvien katselu
Arto Autio on ollut Europolin etsityimpien henkilöiden listalla. Kuva: Europol / Suomen poliisiOmaisuutta Latviassa
Nuorisosäätiöön liittyvä talousrikostutkinta oli Suomen oloissa poikkeuksellisen laaja. Siinä selvitettiin muun muassa lahjuksia, kavalluksia ja muita talousrikoksia.
Nuorisosäätiön tarkoitus oli tarjota nuorille edullisia asuntoja.
Nuorisosäätiön ex-johtajat Perttu Nousiainen ja Aki Haaro tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Haaro on valittanut päätöksestä hovioikeuteen.
Virossa pitkään asuneella Arto Autiolla oli keskeinen rooli useisessa kiinteistökaupoissa sekä pöytälaatikkoyhtiöiden perustamisessa, joiden kautta lahjusrahoja maksettiin. Autio tai hänen yrityksensä saivat miljoonien eurojen voitot kiinteistökaupoissa.
Yle on aiemmin uutisoinut, että Autio on siirtänyt omaisuuttaan Latviassa lähisukulaisensa nimiin. Autio tuomittiin vuonna 2023 ehdonalaiseen vankeuteen Virossa törkeästä veropetoksesta ja laittoman ampuma-aseen hallussapidosta.
MOT-ohjelmassa lokakuussa 2024 käsiteltiin Virossa olevia suomalaisia talousrikollisia. Jaksossa kerrottiin myös liikemies Arto Aution järjestelyistä, joissa hän on siirtänyt miljoonien eurojen kiinteistöomistukset lähisukulaiselleen.