Miekkaan tartutaan ja miekkaan hukutaan, se on ollut miesten tie tässä maailmassa aina ja kun nykymaailmaa katsoo, sitä se tulee myös olemaan.
Siitä on kyse myös alkuvuoden puhutuimmassa ja kiinnostavimmassa elokuvassa Kalevala: Kullervon tarina, kun ohjaaja Antti J. Jokinen tarjoilee näkemyksensä suomalaiseen kansalliseepokseen perustuvasta maailmasta ja sen henkilöhahmoista.
Koska konteksti on Kalevala, joka on tai jonka ainakin pitäisi olla suomalaisille läpikotoisin tuttu, ei kotimaisen elokuvakatsojan näkökulmasta taustaa puhetavalle, hahmojen toiminnalle, yhteiskuntajärjestykselle, uskonnolle tai maailmankuvalle tarvitse juurta jaksain selittää. Mutta miten lie ulkomaisen katsojan? Elokuva on nimittäin niin komea ja laadukas, että sitä kannattaa yrittää ulkomaille viedä, mutta hypätäänkö kuvitteelliseen tuhannen vuoden takaiseen Karjalaan sittenkin aavistuksen liian hätiköiden?
No, tästä ja muutamista muista kosmeettisen tason probleemeista huolimatta kokonaisteos on upea. Ohjaaja Jokisen johtama työryhmä on onnistunut täydellisesti tavoittamaan maailman, joka on yhdistelmä historiaa, mytologiaa ja luontoa.
Nimensä mukaisesti elokuva kertoo Kullervon (Elias Salonen) tarinan. Hän on painajaisia näkevä, juuriaan etsivä, väkivaltaan taipuva syrjäytynyt ja aina hieman eksyksissä oleva ja traumatisoituneen oloinen juuri aikuistunen nuorukainen. Kyläläiset eivät ymmärrä, elämä on kovaa ja isä Untamokin (Eero Aho) oudon tuntuinen. Sitten onneton tapahtuma seuraa toistaan ja lopulta, kuten äsken totesin, on miekkojen aika. Vähän Revenant-elokuvan hengessä tulee mieleen, että miten voikin päähenkilö aina joutua ojasta allikkoon.
Eero Ahon esittämä Untamo on sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen kalvama mies. Kuva Marek Sabogal.
Jeesus on tulossa Suomeen
Elokuva on monitasoisesti inspiroiva, ja saa jo elokuvateatterissa istuvan katsojan mielen pulppuamaan kysymyksillä ja kommenteilla. Elokuvan alkupuolella koko Kalervon (Kullervon isä) perhe nukkuu samassa sängyssä – äiti, isä ja kaksi pientä lasta – mikä nykymaailman pikkulapsiperheessä tuo tietysti valtavasti tarttumapintaa. Lapsiperhe oli lapsiperhe myös tuhat vuotta sitten. Isänä, poikana ja miehenä eläminen nouseekin aivan keskeiseksi elokuvan teemaksi.
Sitä elokuva ei varmaankaan tavoittele, mutta kieltämättä samassa kohtauksessa Kalervon kuorsatessa, mieleen voi myös tulla, että onkohan hänellä uniapnea? Ja toisaalta, oliko tuhat vuotta sitten kellään uniapneaa, vai onko se vain meidän aikamme vitsaus?
Elokuva käsittelee hieman myös kristinuskon saapumista ja vanhan kansanuskon hiipumista Jeesuksen tieltä. Tälle asialle olisin kaivannut enemmänkin vatvomista, mutta toisaalta kevyt ja hienovarainen tapa jättää enemmän katsojan pääteltäväksi ja tulkittavaksi.
1100-luvun Suomessa elettiin vielä aikaa, jolloin suomalais-ugrilaisen maailmankuvassa haltijat, vainajahenget, tuonpuoleinen, uhripaikat ja shamaanien matkat aliseen olivat kaikille tuttuja, kun sen sijaan Jeesus ja muu kristinuskon sanoma vasta hitaasti teki itseään tykö rannikkoalueilla ja eritasoisten päälliköiden luo. Monessa mielessä siis huippukiinnostava ajanjakso joka tapauksessa.
Elokuvan onnistuneimpia yksityiskohtia ovat kitsaasti viljellyt ilmakuvat metsä- ja järviluonnosta sekä ehdottomasti taistelukohtaukset, jossa teräs kalskahtelee komeasti terästä vasten ja aina välillä uppoaa pehmeään ihmislihaan.
Elokuvan juonelle melko keskeinen ihmiskauppa jää teemana aika miedoksi. Tuhat vuotta sitten ihmiskauppa eli orjuus Skandinaviassakin oli business as usual, ja eräässä kohtaa Kullervo päätyy orjaksi. Vaikutelma kuitenkin on, ettei asetelma välttämättä ole pysyvä ja ahkeralla työnteolla sitä saattaisi jopa ostaa vapautensa. Isäntäkin on niin mukava, että hänen kanssaan voi vähän lyödä leikillistä painia. Mukava orjanomistajana.
Vastentahtoinen lemmiskely-yritys
Kalevala: Kullervon tarina tuo mieleen muita tv-sarjoja ja elokuvia. Yksi luonnollinen vertailukohta on tv-sarja Viikingit, jossa seikkailevien Kullervon aikalaisten vaatteet ja varusteet sekä metsät ja rakennukset ovat hyvin samankaltaisia. Toisaalta välillä Kullervon sitkeys ja selviytyminen varmalta kuolemalta muistuttavat erehdyttävästi Sisu-elokuvien sankaria Aatami Korpea.
Spoilaamatta sen enempää kohtauksen merkitystä ja seurauksia, yksi elokuvan syvimmälle mieleen porautuvia kohtauksia on Kullervon orjuudessa kokema viettely-yritys, kun Krista Kososen esittämä Ilmarisen vaimo ja orja lähestyy protagonistiamme seksuaalinen kanssakäyminen mielessään. Ensinäkemältä kohtaus jättää valjun, lähes luotaantyöntävän vaikutelman, kun lemmiskelyksi tarkoitetut teot vaikuttavat kaikkea muuta kuin intohimoisilta sen enempää Kullervon kuin vaimonkaan taholta. Myöhemmin katsojalle kuitenkin valkenee, että itseasiassa kohtaus on näytelty ja toteutettu erinomaisesti, sillä eihän vastentahtoisessa, enemmän tai vähemmän välineellistetyssä seksissä intohimoa kuulukaan olla.
Nyt, kun Kalevalan maailma on tätä Kullervon tarinaa varten luotu, toivottavasti leffa osoittautuu lippuluukuilla ja rahoittajien mielissä teokseksi, jolle innostutaan tekemään jatkoa. Ensimmäinen osa on pitkästä aikaa elokuva, jonka voisin mielelläni mennä katsomaan uudelleenkin ihan vain tarkkaillakseni paremmin sen kaikkia lukuisia yksityiskohtia vaatteissa, aseissa ja käyttöesineissä.
Tähdet: *****
Lavastus ja puvustus ovat yksi elokuvan vahvuuksista. Kuva Marek Sabogal.