Urho Kekkosen kansallispuisto on koetellut hiihtovaeltajien terveyttä. Sormensa ja varpaansa palelluttaneita on evakuoitu eri puolelta erämaata.

Avaa kuvien katselu
Saariselkä on hiihtäjien unelma, mutta yli 30 asteen pakkaset vaativat retkeilijältä paljon. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
13.1. 11:17•Päivitetty 13.1. 11:47
Paleltuneiden retkeilijöiden pelastustehtävät ovat työllistäneet Lapin pelastuslaitosta ja Lapin rajavartiostoa viime päivinä. Poikkeuksellisen pitkän ja kylmän paukkupakkasjakson aikana pakkasta on ollut enimmillään jopa 40 astetta.
Apua on tarvittu etenkin Urho Kekkosen kansallispuistossa, josta pelastushelikopteri Aslak nouti varpaansa palelluttaneen hiihtovaeltajan 30. joulukuuta.
Uudenvuodenpäivänä apua tarvittiin Saariselällä, jossa pelastuslaitos haki maastosta useampia paleltuneita retkeilijöitä.

Avaa kuvien katselu
Sormien paleltuminen voi johtaa isojen rakkuloiden syntymiseen. Nämäkin paleltumat ovat syntyneet vuodenvaihteen hiihtovaelluksella UKK-puistossa. Kuva: Annu Passoja / Yle
Ylen tietojen mukaan molemmissa tapauksissa oli kyse ulkomaalaisista, jotka olivat isomman ryhmän mukana.
Myös Lapin rajavartiostoa on tarvittu hirmupakkasissa pulaan joutuneiden retkeilijöiden avuksi. Moottorikelkoilla Kemihaaran alueella liikkuneet rajavartijat hakivat yksin liikkeellä olleen ja sormensa palelluttaneen hiihtovaeltajan Vieriharjun alueelta Savukosken erämaasta.
Hänet kuljetettiin kelkalla Kemihaaraan, jossa ambulanssi oli vastassa.
Onnekas vaeltaja törmäsi rajavartijoihin sattumalta
Avunanto Savukoskella päätyi yllättäen myös toiseen avustustehtävään, kertoo Lapin rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Mikko Kauppila.
– Partio tapasi myös toisen hiihtovaelluksella olleen henkilön. Hänkin pyysi evakuointia Kemihaaraan, koska ei oman arvionsa vuoksi kyennyt jatkamaan hiihtovaellusta. Hänet evakuoitiin myös.
Muutamaa päivää myöhemmin liikkeellä ollut Ivalon rajavartioston partio puolestaan evakuoi kaksi hiihtovaeltajaa Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvalta Sodankylän alueelta.
Heidät vietiin moottorikelkoilla Raja-Jooseppiin ja sieltä edelleen Ivalon terveyskeskukseen.
Kaikki rajavartioston auttamat retkeilijät olivat suomalaisia.

Avaa kuvien katselu
Urho Kekkosen kansallispuisto on suosittu hiihtovaellusten kohde. Viime viikot ovat laittaneet retkeilijöiden varusteet, taidot ja sormet totiselle koetukselle. Kuva: Vesa Toppari / Yle”Erämaahan ei voi lähteä testaamaan”
Kiilopään tunturikeskuksessa UKK-puiston laidalla on huomattu helikopterien pörräävän ja viranomaisten moottorikelkkojen suuntaavaan tunturiin, kertoo Suomen Ladulle työskentelevä Jari Rauhala.
Rauhalan mieleen tulee, että maastoon on kenties lähdetty liian kevyin varustein tai vähällä kokemuksella. Hän toteaa, että kyse voi olla muustakin, kuten sairastumisesta.
Yli 30 asteen pakkaset vaativat joka tapauksessa retkeilijältä paljon.
– Kokemusta kylmässä menemisestä täytyy todellakin olla ja varusteiden täytyy olla kunnossa. Välineitä ei voi lähteä testaamaan erämaahan, että pärjäänköhän minä näillä.
Retkeilyvälinevuokraamossa työskentelevä Rauhala kertoo, että keskitalvella maastoon suuntaavat retkeilijät ovat yleensä hyvin varustautuneita ja valmistautuneita. Aina näin ei ole.
– Viime talvelta muistan tapauksen, jossa puhuimme ihmisen ympäri. Kun hän alkoi kertoa suunnitelmaansa, kävimme pitkät keskustelut siitä, että suunnitelma ei ole realistinen, ja saimme hänet muuttamaan sen inhimillisemmäksi.