Asukkaiden nykyiset vuokrasopimukset jatkuvat kaupan jälkeenkin.
Aamulehti
Tampereen Vuokratalosäätiö myy viisi asuinkiinteistöä, joissa on yhteensä 99 asuntoa. Asunnot sijaitsevat Kämmenniemessä ja Multisillassa.
Asunnot ostaa Sijoitusasunnot.com Group oy. Kiinteistöjen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy uudelle omistajalle 1. helmikuuta.
Asukkaat ovat saaneet tiedon omistajan vaihtumisesta. Nykyiset vuokrasopimukset ovat voimassa ja jatkuvat omistajanvaihdoksen jälkeen.
Toimitusjohtaja Satu Eskelinen kertoo, että Vuokratalosäätiö on tehnyt vuokrasopimuksiin tavanomaiset vuokrankorotukset, jollaiset säätiö on tehnyt muidenkin asuntojensa vuokrasopimuksiin. Korotukset tulevat voimaan 1. maaliskuuta alkaen.
Kauppakirjaan on kirjattu, että vuokria ei sen jälkeen koroteta ainakaan ennen kesäkuun loppua 2026.
Kulut ovat liian isot
Eskelisen mukaan kiinteistöt myydään, koska niiden pääoma- ja käyttökustannukset ovat niin suuret, että vuokrat ovat nousseet enemmän kuin mikä on säätiön tavoite.
Vuokratalosäätiön asunnoissa vuokran suuruus määräytyy omakustannusperiaatteella, ja jokaisen vuokrakohteen on katettava omat kustannuksensa.
”Näissä myytävissä kohteissa vuokrat ovat lähellä markkinahintaa, ja remontit nostaisivat vuokria edelleen.”
Tampereen Vuokratalosäätiö on Tampereen suurin vuokranantaja, joka omistaa ja hallinnoi noin 8 400 asuntoa lähes 160 kiinteistössä eri puolilla kaupunkia.
Asukasvalinta perustuu asunnon tarpeen kiireellisyyteen, ja valtion tukemissa kohteissa huomioidaan lisäksi tulo- ja varallisuusrajat.
Remontteja ja uusia asuntoja
Myynnistä saatavat tulot Vuokratalosäätiö käyttää uusien vuokra-asuntojen rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen.
Vuoden 2026 loppuun mennessä säätiölle valmistuu 250 uutta tai peruskorjattua asuntoa. Peruskorjattavat asunnot sijaitsevat Hervannassa ja uudet asunnot Hatanpäällä sekä Tohlopissa.
Mitä?
Myytävät kiinteistöt
Kämmenniemi: Haavistonkatu 3–5 ja 6, Huikulankatu 16 ja Tapoonlahdenkatu 2
Multisilta: Vuoreksenkatu 1