Perheyritys toimi Hakaniemen kauppahallissa vuodesta 1977.
15.1. 19:27
Lähes 50 vuotta Helsingissä toiminut elintarvikeliike Roiniset Oy lopettaa toimintansa. Yritys kertoo verkkosivullaan, että päätös on tehty pitkän harkinnan jälkeen.
– Joudun lopettamaan liikkeemme toiminnan nykyisen taloustilanteen ja oman terveyteni vuoksi, kertoo toimitusjohtaja Jaani Roininen yrityksen verkkosivuilla.
– Tämä päätös ei ollut helppo, sillä vuosien varrella olemme saaneet jakaa kanssanne paljon makuelämyksiä ja kohtaamisia, joista olen kiitollinen, jatkuu teksti.
Perheyritys Roiniset toimi pitkään Hakaniemen kauppahallissa. Yritys luonnehtii itseään deli-liikkeeksi ja maahantuojaksi. Se erikoistui italialaisiin herkkuihin ja on myynyt muun muassa pastoja, pestoja, öljyjä, balsamicoja ja leikkeleitä.
Yrityksen perusti Impi Roininen vuonna 1977. Yhtiön vanha nimi oli Leikkeleliike Roiniset. Nykyinen nimi otettiin käyttöön, kun yrityksen johtajaksi astui Impi Roinisen poika Ismo Roininen. Yritys alkoi myös välittää riistaa ravintoloille.
Jaani Roininen on hoitanut yritystä noin neljän vuoden ajan.
Asiakastiedon perusteella kannattavuus on ollut koetteilla jo jonkin aikaa. Maksukyvyttömyysrekisterin mukaan Roiniset hakeutui yrityssaneeraukseen viime vuoden lopulla. Menettely Helsingin Käräjäoikeudessa alkoi joulukuun puolivälissä.
Hakaniemen kauppahalli on ollut remonttien keskellä pitkään. Itse hallia peruskorjattiin viiden vuoden ajan, ja kauppiaat työskentelivät väliaikaisissa väistötiloissa Hakaniemen torilla. Remontti valmistui keväällä 2023. Hakaniemessä on tehty myös mittavia katutöitä, jotka voivat heijastua yritysten toimintaan.
Roiniset Oy:n lopettamisesta kertoi ensin Helsingin Sanomat.