Asiantuntijan mukaan marjanpoimijat ovat olleet riippuvaisia heidät Suomeen tuoneista yrityksistä, eivätkä kulttuurinsa vuoksi uskaltaneet kritisoida olojaan.

Asiantuntija Olli Ruohomäki.

Avaa kuvien katselu

Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntijan Olli Ruohomäki taustoitti Thaimaan kulttuuria esitutkinnan aikana myös keskusrikospoliisille. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Ulkopoliittisen instituutin vierailevan johtavan asiantuntijan Olli Ruohomäen mukaan köyhät thaipoimijat olivat riippuvaisia marjanpoimijoita Suomeen tuoneesta organisaatiosta. Ruohomäen mukaan ei ole laisinkaan yllättävää, etteivät poimijat kritisoineet olojaan leireillä ollessaan.

– Thaimaalaiseen kulttuuriin kuuluu, että hymyillään ja nyökätään, vaikka pään sisällä voi kiehua, Ruohomäki sanoi Lapin käräjäoikeudessa torstaina.

Ruohomäkeä kuultiin oikeudessa thaimaalaisen yhteiskunnan asiantuntijana ja syyttäjän nimeämänä todistajana thaimaalaisia marjanpoimijoita koskevassa ihmiskauppajutussa.

Rovaniemellä paraikaa käytävässä oikeuskäsittelyssä Polarica Marjahankinta oy:tä, sen entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa ja yrityksen thaimaalaista liikekumppania Kalyakorn ”Durian” Phongphitia syytetään yhteensä 78 törkeästä ihmiskaupasta. Syytetyt ovat kieltäneet syyllisyytensä.

Jutun käsittely alkoi elokuussa ja tällä viikolla ääneen pääsivät todistajat. Jutun käsittely jatkuu helmikuun lopulle saakka.

Huono kohtelu on kohtalo

Ruohomäen mukaan köyhä thaimaalainen menettäisi kasvonsa, jos hän kritisoisi ylempäänsä tai antaisi muuta negatiivista palautetta.

– Ihmiset ajattelevat, että pitää tyytyä siihen, mikä tilanne on. Ajatellaan, että tämä on kohtaloni, ja toivotaan, että tilanne olisi parempi seuraavassa elämässä.

Suomen suurin ihmiskauppaoikeudenkäynti jatkui tällä viikolla todistajien kuulemisella. Kuuleminen jatkuu helmikuun lopulle saakka. Videon kuvaus: Armi Auvinen / Yle. Editointi: Antti Mikkola / Yle.

Ruohomäen mukaan on selvää, etteivät kouluttamattomat poimijat ole välttämättä ymmärtäneet esimerkiksi sopimuksia, joita heidän on pitänyt allekirjoittaa.

– Jos jotain asiaa ei ymmärretä, tarkentavia kysymyksiä ei esitetä, koska silloin paljastaisi, ettei ymmärrä. Ihmiset pelkäävät menettävänsä kasvonsa ylemmän edessä, Ruohomäki sanoi oikeudessa.

Poliisia pelätään

Aiemmin tällä viikolla käräjäoikeudessa kuultiin todistajana keskusrikospoliisin tutkijaa, joka tarkisti marjaleirejä. Poliisin todistuksen mukaan poimijat vaikuttivat pelokkailta viranomaisten heitä lähetyessä. Poliisin tulkinnan mukaan poimijoita oli kielletty keskustelemassa viranomaisten kanssa.

Ruohomäen mukaan voi olla myös, että poliisin kanssa keskustelu ylipäänsä oli pelottava asia thaimaalaiselle.

– Poliiseihin suhtaudutaan Thaimaassa pelonsekaisin tuntein, ja se tunne kertautuu ulkomailla, Ruohomäki sanoi oikeudessa.

Ruohomäen mukaan varsinkin köyhät, kouluttamattomat maaseudun thaimaalaiset suhtautuvat poliiseihin usein epäluuloisesti.

– Poliisi näyttäytyy Thaimaassa saalistajana, joka haluaa rahaa. Poliisi ei ole thaimaalaisille sellainen henkilö, joka pyyteettömästi noudattaa lakia.

Vastaajien puolustus kyseenalaisti Ruohomäen asiantuntijuuden, koska hän itse ei ole tavannut poimijoita tai vieraillut poimijoiden leireillä.

Syyttäjällä vaatimuksia myös yhtiöille

Syyttäjä vaatii molemmille henkilövastaajille vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Lisäksi syyttäjät vaativat, että Kristo, Durian, Polarica ja poimijoiden majoitustilat järjestänyt Kristo Invest oy tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lähes 990 000 euroa siltä osin, kun sitä ei tuomita suoritettavaksi vahingonkorvauksena uhreille.

Syyttäjät vaativat myös, että Polarica tuomitaan vähintään 300 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon.