Janni Hussi kartturoi Teemu Sunisen WRC2-Toyotaa.


Janni Hussi (vas.) ja Teemu Suninen kisaavat Toyotalla Ruotsin MM-rallissa. SANIA_SVINARENKO
Janni Hussi on vihjaillut, että hän suunnittelee jotain merkittävää siirtoa ralliurallaan.
Torstaina julkaistiin Hussin uusi aluevaltaus. Hän toimii Teemu Sunisen kartturina helmikuussa ajettavassa Ruotsin MM-rallissa.
– Teemu on kovan tason kuljettaja, jonka kyytiin hyppään mielenkiinnolla. Tavoitteet ovat meillä molemmilla korkealla. On hienoa palata WRC2-kilpailuihin heti kauden alussa, Hussi sanoi tiedotteessa.
Kaksikko ei ole aiemmin kilpaillut yhdessä. Sunisella on toki iso kokemus myös Rally1-autoista, joten vauhti on varmasti kohdallaan.
– Varmasti meillä on yhteistä oppimista edessä. Molemmilla on motivaatio korkealla ja haluamme tehdä työn kunnolla. Suuntaan Jannin kanssa luottavaisin mielin ralliin, Suninen sanoi.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, jatkuuko kaksikon yhteistyö myös Uppsalan-keikan jälkeen. Kaksikon kaluston tarjoaa italialainen Delta Rally -tiimi.
Autokunta saa käyttöönsä täysiverisen Toyota GR Yaris Rally 2 -laitteen.
– Teemme tosissaan töitä myös sen eteen, että kilpailuja tulisi tämän vuoden aikana myös lisää, Suninen lupasi.
Ruotsin MM-ralli ajetaan 12.–15. helmikuuta.