ITV/Shutterstock/All Over Press

Erään hahmon käytös ajoi brittikatsojat raivon partaalle.

Emmerdale-draamasarjassa on viime aikoina käsitelty perheväkivaltaan liittyvää juonikuviota, jonka keskiössä ovat Belle Dingle () ja Tom (). Välirikon jälkeen ja Belleä manipuloidakseen Tom aloitti suhteen Amelian kanssa.

Brittikatsojia suututtanut hahmo on Amelia Spencer, joka on ollut Tomin puolella, vaikka Belle varoitteli miehen väkivaltaisuudesta.

Kaikista ärsyttävin hahmo?

Ameliaa esittää Emmerdalessa parikymppinen . Daisy aloitti Amelian roolissa söpönä pikkutyttönä vuonna 2011 ollessaan vasta 8-vuotias ja on varttunut sarjan parissa aikuiseksi.

Sosiaalisessa mediassa on kritisoitu Ameliaa tämän viimeaikaisen käytöksen vuoksi muun muassa ”tyhmäksi” sekä ”kaikista ärsyttävimmäksi hahmoksi”.

Amelia Spencer (Daisy Campbell)

Daisy Campbellin esittämä Amelia on saanut osakseen kritiikkiä.
ITV/Shutterstock/All Over Press

– Hänen täytyy olla kaikista raivostuttavin hahmo ohjelmassa, siteerataan erästä nettikommentoijaa Leeds Liven -jutussa.

– Voisin heittää jotain telkkaria päin. Amelia, kuinka ärsyttävää, toinen jatkaa, Leeds .

– Hänen hahmonsa on muuttunut niin ilkeäksi viime aikoina, kommentoi Emmerdale Superfans -sivulla Facebookissa.

Amelialle löytyy kuitenkin myös ymmärrystä.

– Olen pahoillani Amelian puolesta. Hänen äitinsä on kuollut, isä kadonnut ja isäpuoli vankilassa. Samson ei halua tutustua tyttäreensä ja Amelia on menettänyt kotinsa. Ei ihme, että hän etsii epätoivoisesti rakkautta, sanoo puolestaan  Emmerdalen Facebookissa.

Todellinen lurjus on Tom

Daisy Campbell ottaa kantaa suuttuneiden fanien kommentointiin The Mirrorin jutussa. 

Hän muistuttaa, että Amelian ja Tomin välillä on 10 vuoden ikäero.

– Kun ajattelen Ameliaa, niin hän ei ole koskaan ollut onnellinen. Hänellä on aina surullisia juonenkäänteitä ja hän on aina ollut hyvin haavoittuvainen. Luulen, että Tom saa hänet käyttäytymään niin kuin haluaa. Amelia ei näe sitä juuri nyt, koska Tom on vanhempi mies, Daisy Campbell kuvailee The Mirrorille.

Tom King, Amelia Spencer, Emmerdale

Amelia näkee välähdyksiä Tomin oikeasta luonteesta.
ITV

Ikäero voi usein vaikuttaa suhteen dynamiikkaan. 

– Tiedäthän millaista on, kun olet nuorempi ja seurustelet jonkun kanssa, joka on kaksi vuotta vanhempi. Amelia näkee hänet miehenä ja jonakuna, joka voi suojella häntä, eikä hän oikeastaan huomaa tuota väkivaltaista puolta, Daisy kertoo The Mirrorille.

Suomessa nyt meneillään olevat juonenkäänteet nähtiin Isossa-Britanniassa jo yli vuosi sitten. Tomin todellinen luonne alkaa paljastumaan Amelialle pian Suomen jaksoissakin.

Emmerdale MTV3:lla maanantaista perjantaihin.