Ukrainan itäosissa taistelevien venäläisjoukkojen hyökkäykset tyrehtyivät rintaman eräässä kohdassa jatkuvaan konekiväärituleen.

Sotilaat eivät päässeet etenemään edes sumun turvin. Telegraph-lehden mukaan venäläiset olettivat, että puolustusasemissa olisi kymmeniä ukrainalaisia. Paikalla oli todellisuudessa 3. armeijakunnan salainen ase eli miehittämätön DevDroid TW 12.7 -ajoneuvo.

Kauko-ohjattava DevDroid on suunnilleen ruohonleikkuutraktorin kokoinen ja varustettu raskaalla M2 Browning -konekiväärillä. Sotilas voi ohjata sitä jopa 25 kilometrin päästä.

Maadrooni pystyy kulkemaan tekoälyavusteisesti vaikeassakin maastossa noin seitsemän kilometrin tuntivauhtia.

Yksikön komentaja sanoo brittimedialle, että taistelu oli uusi vaihe modernissa sodankäynnissä. Useita venäläisjoukkojen hyökkäyksiä pystyttiin torjumaan sijoittamatta yhtäkään sotilasta poteroihin.

NC-13-komppaniaa komentava Mykola “Makar” Zinkevych sanoo meneillään olevan historian ensimmäinen teknologinen sota.

– Tällaiset koneet tulevat muuttamaan taisteluoperaatiot perustavanlaatuisesti, upseeri sanoo.

DevDroid vaihtoi asemaansa useita kertoja 45 vuorokautta kestäneen tehtävänsä aikana. Se vedettiin kahden päivän välein lyhyeksi ajaksi takalinjaan huoltoa ja ammustäydennystä varten. Miehistö pysytteli suoja-asemassa lähes neljän kilometrin päässä etulinjasta.

Robotti pystyi käytännössä pitämään kiinni asemasta, jonka miehittäminen olisi muuten vaatinut 3–6 sotilasta.

– Vihollinen piti yllä päivittäistä hyökkäyspainetta etulinjan asemiamme vastaan, Zinkevych toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme