Suomalainen menestysresepti -ohjelman kilpailijat kertovat tehtävästä, joka ei mennyt aivan putkeen.

Suomalaisia menestysreseptejä arvioi tiukka tuomarinelikko Jukka Kurttila, Suvi Luoma, Jyrki Sukula ja Sampo Päällysaho. MTV

MTV:n Suomalainen menestysresepti -ohjelman kilpailijat ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa mietteitään ohjelman kahdeksannessa jaksossa nähdystä tehtävästä. Kilpailijoille annettiin tehtäväksi tehdä mainosvideo sosiaaliseen mediaan.

Ohjelmassa mukana oleva Kaisa Somerpalo kertoo Tiktok-tilillään kokeneensa tulleensa huijatuksi, koska tuomarit arvioivat vain orgaanista somevideota.

– Somevideoissa voidaan pyrkiä hakemaan erilaisia juttuja kuten kommentointia, jakoa, tallennuksia, viraalisuutta, tykkäyksiä vähän eri keinoilla, Somerpalo sanoo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Hän toteaa, että esimerkiksi reseptivideot ovat sellaisia, joita ihmiset tallentavat paljon, koska haluavat kokeilla niitä myöhemmin. Kommentteja taas voidaan havitella esimerkiksi kysymällä erilaisia asioita videon katsojilta.

– Kilpailijoille ei ollut kuitenkaan kerrottu, että tavoitteena ovat kommentit, jaot ja viraalisuus keinolla millä hyvänsä, jopa omaa tuotetta haukkumalla, Somerpalo toteaa.

Somerpalo toteaa näiden olleen kuitenkin arviointiperusteet.

– Melkein kaikilta tuomarit kysyivät, että miksi mä tämän jakaisin kenellekään, Somerpalo kertoo.

– Miksei vaikka tallennuksia otettu huomioon vaikka Woffelin reseptivideossa?

Somerpalo kertoo, että kilpailijat olivat takahuoneessa ihmeissään tuomareiden palautteesta, joka oli suhteellisen samanlainen kaikille.

– Me vastattiin täysin tehtävänantoon. Tuomareilla oli kuitenkin ihan omat kriteerit arvioida näitä mainosvideoita, joten tää jakso ei mennyt ehkä ihan nappiin.

Somerpalo kertoo, että kilpailijoille pahoiteltiin asiaan, mutta arviointi oli jo tehty.

– Mutta ensi kaudella varmasti tehtävänanto on hiotumpi ja ehkä tuomaristossa voisi olla joku somealan ammattilainen.

Tuomarin kommentti meni ihon alle

Myös haukiputaalaisen Putaan Pulla -yrityksen kanssa kisassa mukana oleva Iita Tyykiluoto on kertonut ajatuksiaan tehtävästä Tiktokissa. Tyykiluoto nostaa videossaan erikseen esiin Finlaysonin Jukka Kurttilan palautteen.

– Tuomareiden mielestä tämä tehtävä meni ihan penkin alle ja Jukka antoi suoraa palautetta ihan olan takaa, Tyykiluoto kertoo.

– En ehkä edelleenkään ymmärrä, minkälainen video olisi pitänyt tehdä, että olisi saanut täydet pisteet, kun tehtävänannossa puhuttiin somevideosta ja somemainosvideosta. Noottia tuli siitä, että tämä oli mainosvideo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Kurttila kysyi Tyykiluodolta jaksossa muun muassa, miettikö hän videota tehdessä, mikä saisi ihmisen kommentoimaan tai jakamaan sitä.

– En ymmärrä, miksi kommentoisin tuota tai kenelle jakaisin muka tuollaisen.

– Sellaiselle, joka tykkää syödä rieskaa ja hakee vähän jotain uutta leipähyllystä, Tyykiluoto vastasi.

– No, mä oon eri mieltä, Kurttila totesi.

Tyykiluoto kertoo Kurttilan palautteen menneen hänellä ”vähän ihon alle” ja tuntuneen yllättävän pahalta pitkän kuvauspäivän jälkeen.

– Kaikki ei edes näkynyt telkkarissa, mitä Jukan suusta kuuli, mutta siitä on ehkä selvitty jo.

Tuotanto kommentoi

Suomalainen menestysresepti -ohjelman tuottaja Susanna Lasarov Mediawan Finlandilta kommentoi Iltalehdelle sähköpostitse tehtävänantoon liittyviä epäselvyyksiä.

– Tällä kaudella markkinointijakson tehtävänä oli tehdä some-alustoille sopiva video. Jos kauden aikana kilpailijat ovat kaivanneet annettuun tehtävänantoon tarkennusta, sitä on tuotannon puolesta annettu aina tarpeen mukaan, Lasarov viestittää.

Lasarov toteaa, että tuomaristossa on neljä ruoan, markkinoinnin ja kaupan alan ammattilaista, jotka arvostelevat tehtäviä oman ammattitaitonsa ja näkemyksensä kautta.

– Aina tuomarit eivät suinkaan ole yksimielisiä suoritetun tehtävän arvioinnista ja silloin tällöin arviointi kirvoittaa keskustelua kilpailijoissa jälkeenpäin. Mutta hyvin usein tuomarit antavat kilpailijoille myös tarkempaa palautetta ja perusteluja vielä kuvausten jälkeenkin, minkä kilpailijat ovat kokeneet hyödyllisenä, Lasarov kirjoittaa vastauksessaan.