Räp-artisti Zpoppan eli Cigalo Ezang-Lubuman, 29, vanhat rikostuomiot ovat nousseet tällä viikolla julkisuuteen. Duon tulevat keikat on peruttu. Asiasta kerrottiin torstaina yhtyeen Instagram-tilillä.

Yle haastatteli veljeksiä viime lauantaina. Jore eli Jordan Ezang-Muyima, 27, kertoo, että hänen ensimmäinen poliisijuttunsa oli se, kun hän 8-vuotiaana murtautui uimahalliin. Ylen käräjäoikeudesta saamien tietojen mukaan Jorelta löytyy yksi pahoinpitelytuomio vuodelta 2015, jolloin hän oli 17-vuotias.

Zpoppalle eli Cigalo Ezang-Lubumalle on Ylen saamien käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan kertynyt tuomioita vuosina 2012–2023 useista pahoinpitelyistä, kavalluksesta, varkaudesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, väärän henkilötiedon antamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä törkeästä rahanpesusta.

Tuomioista kertoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat.

Niistä on seurannut korvauksia uhreille, ehdollisia ja ehdottomia vankeustuomioita, sakkoja sekä yhdyskuntapalvelua.

Pahoinpitelytuomioita on yhteensä kuusi, joista yksi on törkeä pahoinpitely.

Yle kertoo rikostaustasta, koska kyseessä suosittu ja tunnettu yhtye, joka on myös ehdolla tulevassa musiikkialan Emma-palkintogaalassa. Uutisoimme asiasta myös siksi, että kyseessä on rikoksen uusimista ja törkeitä tekomuotoja.

Useita tuomioita

Ezang-Lubuman viimeisin pahoinpitelytuomio on marraskuulta 2021, jolloin 25-vuotias Ezang-Lubuma tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen ja maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu. Tuomio tuli tapauksesta, jossa Ezang-Lubuma löi lokakuussa 2020 Helsingin Kaivokadulla miesuhriaan kasvoihin, minkä seurauksena mies kaatui portaissa, mursi poskiluunsa ja menetti tajuntansa.

Tuomiota kovennettiin Ezang-Lubuman aiemman rikostaustan vuoksi. Käräjäoikeus otti huomioon, että osa teoista on vanhoja ja tehty alaikäisenä. Osa tuomioista kuitenkin oli muutaman vuoden takaa, mikä kovensi tuomiota. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan väkivallan toistuva käyttäminen osoitti piittaamattomuutta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.

Ensimmäisen pahoinpitelytuomionsa Ezang-Lubuman sai 16-vuotiaana vuonna 2012. Hän oli pahoinpidellyt kolmea mieshenkilöä joulukuussa 2012 Helsingin Mustikkamaalla järjestetyissä juhlissa. Tuomioksi tuli 40 päivää ehdollista vankeutta. Lisäksi hän joutui maksamaan yhteensä noin 190 euroa todistelukustannuksia ja korvauksia uhrille.

Vuonna 2014 Ezang-Lubuman tuomittiin pahoinpitelystä 30 päiväksi ehdolliseen vankeuteen, kun hän oli elokuussa 2013 Helsingin Alppipuistossa potkinut miesuhria päähän ja vartaloon.

Tammikuussa 2016 Ezang-Lubuman sai tuomion kahdesta pahoinpitelystä. Toisessa tapauksessa hän oli heinäkuussa 2012 lyönyt naisuhria avokämmenen syrjällä kasvoihin. Elokuussa 2014 hän löi täydellä oluttölkillä miesuhria käteen ja leukaan. Tuomioksi tuli 45 päivää ehdollista vankeutta ja 60 päiväsakkoa. Yhteensä maksettavaa kertyi noin 4500 euroa, johon sisältyy oikeudenkäyntikulut sekä korvaukset uhreille.

Lokakuussa 2017 hänet tuomittiin 60 päiväksi vankeuteen, mikä muutettiin 60 tunnin yhdyskuntapalveluksi. Ezang-Lubuma oli helmikuussa 2015 rikoskumppaneineen pahoinpidellyt sekä mies- että naisuhria Helsingin Malmilla. Molemmat uhrit olivat tilanteessa kaatuneet portaissa. Nainen oli vammojen lisäksi menettänyt tajuntansa. Yhdyskuntapalvelun lisäksi hänet määrättiin maksamaan yhteensä noin 3500 euroa, sisältäen muun muassa uhrien korvaukset sekä oikeudenkäyntikulut.

Marraskuussa 2017 Ezang-Lubuma tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä. Hän oli toukokuussa 2015 lyönyt Helsingin Malmin ostoskeskuksessa miesuhria kasvoihin. Lyönti aiheutti kasvoihin leikkaushoitoa vaativia murtumia, joista koitui uhrille pysyvää haittaa. Tästä Ezang-Lubuma tuomittiin yhdeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tämän lisäksi hänet määrättiin maksamaan noin 6200 euroa, sisältäen muun muassa oikeudenkäyntikulut sekä uhrien korvaukset.

Pahoinpitelytuomioiden lisäksi hänet on vuonna 2014 tuomittu varkaudesta 30 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Syksyllä 2019 hän ajoi autoa kokaiinin vaikutuksen alaisena, josta hänet tuomittiin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Maaliskuussa 2021 tuomio tuli kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Maaliskuussa 2024 Ezang-Lubuma sai tuomion Helsingin hovioikeudessa, kun hänet tuomittiin rikosnimikkeellä törkeä rahanpesu. Hän oli mukana petoksessa, jossa siirrettiin rikollista rahaa korvausta vastaan.

Lisäksi vuoden 2025 aikana Ezang-Lubumalle on määrätty neljä sakkoa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä yksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kaikki tuomiot ovat lainvoimaisia.

Levy-yhtiö: ”Menneisyyden rikokset sovitettu”

Yle kysyi artistien levy-yhtiöltä Kaiku Entertainmentilta kommenttia rikostuomioista.

– Suhtaudumme asiaan vakavasti, emmekä hyväksy väkivaltaa missään muodossa tai tilanteessa. Artistin menneisyyden rikokset on sovitettu. Annamme tilanteen selvittämiselle aikaa, markkinointipäällikkö Cecilia Jokela viestitti Ylelle.

Ezang-Lubuma ei ole vastannut Ylen kommenttipyyntöihin lukuisista yrityksistä huolimatta.

Duo ilmoitti torstaina Instagram-tilillään, että pitävät keikkailusta taukoa.

– Suhtaudutaan lehdissä meistä kirjoitettuihin juttuihin vakavasti ja pidetään hetki happea keikkojen kanssa, julkaisussa lukee.

Yhtye on ehdolla maaliskuussa järjestettävässä Emma-gaalassa kahdessa eri kategoriassa sekä yleisöäänestyksessä. Lisäksi heidän on määrä esiintyä gaalassa. Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä viestitti Ylelle, että nyt tietoon tulleet asiat eivät vaikuta Joren ja Zpoppan Emma-ehdokkuuksiin tai gaala-esiintymiseen.