90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen -sarjassa seurataan, kuinka Jovon ja Annalyn valmistautuvat ensitapaamiseensa.

90 päivää morsiamena kuuluu Warner Bros. Discoveryn katsotuimpiin ohjelmiin Suomessa. TLC

– En ole koskaan tavannut vaimoani. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kohtaamme, yhdysvaltalainen Jovon, 38, yllättää jenkkirealityssä 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen.

Jovonin laillinen aviovaimo on filippiiniläinen Annalyn, 38. Pari tapasi netissä kuutisen vuotta sitten. Naimisissa he ovat olleet noin puolet ajasta.

Vihkiminen tapahtui tietokoneen välityksellä. Annalyn oli Filippiineillä ja Jovon USA:ssa.

– En kuvitellut avioituvani videopuhelun välityksellä. Mutta se oli silti elämäni onnellisin päivä, Jovon muistelee tv:ssä.

Pelkkää ruusuilla tanssimista yhteiselo ei ole ollut.

– Online-avioliitto on ollut vaativaa. Erityisesti, koska Annalyn on muuttunut. Tutustuessamme Anna oli kärsivällisempi ja suloisempi kuin nykyään. Hän oli ylipäätään myönteisempi, Jovon vertaa.

– Viime aikoina olemme riidelleet enemmän kuin tulleet toimeen, hän tunnustaa sarjassa.

Tänään tulevassa jaksossa Forrest esittelee Sheena-rakkaalleen USA:sta tuomiaan tuliaisia, alusvaatteita. TLC

Tarkoitus on, että Annalyn muuttaa USA:han. Sitä varten parin on haettava puolisoviisumia.

– Sitä ennen minun on varmistuttava, että olen tehnyt oikean ratkaisun, Jovon lausuu.

– Pelkään, että ongelmamme ovat liian suuria ratkaistavaksi. Jos emme saa niitä selvitettyä, en ymmärrä, miten tämä avioliitto voisi toimia.

Pari ei ole tavannut toisiaan vielä koskaan ilmielävänä taloudellisen tilanteen vuoksi.

– Koko homma on kallista lystiä, joten minun on täytynyt säästää, Jovon perustelee.

– Vuosien saatossa olemme kyllä koettaneet nähdä toisemme useamman kerran.

Jovonin sisko Ashley ihmettelee tilannetta kameroiden edessä.

– Se, että Jovon avioitui netissä jonkun kanssa, on ihan hullua, Ashley ei peittele hämmennystään.

– En kutsuisi liittoa normaaliksi avioliitoksi. Tämä on jotain, jota minä en ole ollut koskaan aiemmin tietoinen.

90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen tänään TLC:llä kello 21.00 & HBO Maxilla. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.