Suomi kohtaa välierässä lauantaina alkulohkossa neljänneksi sijoittuneen USA:n. Toisessa välierässä pelaavat Ruotsi ja Norja.
Ottelua seurasi Porissa 3 000 katsojaa.
Suomen miesten jääpallomaajoukkue päätti MM-kisojen alkulohkonsa voitokkaasti, kun se kukisti hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin 4–3.
Voittomaalin Porin illassa taituroi viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Emil Fedorov.
Ruotsi meni ottelussa 2–0-johtoon jo alle neljän minuutin pelin jälkeen, mutta Suomi tasoitti Niklas Holopaisen osumilla taukoon mennessä.
William Arvidsson vei Ruotsin jälleen maalin karkumatkalle 48. minuutilla, mutta Suomi tuli tasoihin tunnin kohdalla Ruotsin omalla maalilla.
Suomen päävalmentaja Ari Holopainen kertoi, että Suomi oli molempien puoliaikojen alussa vaikeuksissa kovaa päälle painaneen länsinaapurin kanssa.
– Emme olleet jaksojen aluissa mukana niin kuin olisimme halunneet. Tiesimme, että Ruotsi tulee kovaa ensimmäiset minuutit ja yritimme saada puolustuspeliämme kuntoon ja aikaa kulumaan. Tiesimme, että saamme paikkoja, jos jaksamme jauhaa. Nyt oli meidän tuuri voittaa tällä kerralla, Holopainen sanoi.
Suomi voitti alkulohkon kaikki ottelunsa maalierolla 60–4 ja nousi Ruotsi-voitolla sarjan ykköseksi.
Suomi kohtaa välierässä lauantaina alkulohkossa neljänneksi sijoittuneen USA:n. Toisessa välierässä pelaavat Ruotsi ja Norja.
– USA on huomattavasti helpompi vastustaja kuin Norja, mutta meidän pitää pelata se kunnolla ja miettiä, mitä meidän tarvitsee muuttaa sunnuntaita varten. Sen varaan laskemme, että pelaamme sunnuntaina finaalissa.