Donald Trumpin valitseman suurlähettiläsehdokkaan puheet Islannista Yhdysvaltain 52. osavaltiona vuosivat julkisuuteen. Billy Longin mielestä asia ei ole vakava, mutta Islannissa ajatellaan toisin.


Islannin ulkoministeri Thorgerdur Katrin Gunnarsdottiria (kuvassa) vaaditaan nyt asettumaan Billy Longin suurlähettiläsnimitystä vastaan. Soeren Stache/dpa via ZUMA Press
Huoli Yhdysvaltain aluelaajennuspyrkimyksistä on levinnyt Islantiin.
Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain uudeksi Islannin-suurlähettilääksi, missourilainen Billy Long, on kohun keskellä julkisuuteen vuotaneen vitsinsä vuoksi. Politico-verkkolehti paljasti, kuinka Long oli vitsaillut Washingtonissa Islannista Yhdysvaltain 52. osavaltiona ja itsestään osavaltion kuvernöörinä.
Paljastus sai suuttuneet islantilaiset reagoimaan sekä virallisella poliittisella tasolla että kansalaisliikehdintänä. Tuhansien islantilaisten kerrotaan allekirjoittaneen vetoomuksen, että Islanti asettuisi virallisesti vastustamaan Trumpin ehdokkaan nimittämistä Islannin-lähettilääksi.
– Ulkoministeriö on ottanut yhteyttä Yhdysvaltain lähetystöön varmistaakseen väitettyjen kommenttien aitouden, Islannin ulkoministeriö puolestaan kertoi medialle.
Islannin hallitsevan Viðreisn-puolueen jäsen Sigmar Guðmundsson huomauttaa paikallislehden haastattelussa, että kommentit on pakko ottaa vakavasti ja että vitsailu osoittaa kunnioituksen puutetta pieniä maita kohtaan. Hän liitti keskusteluun Yhdysvaltain vakavat pyrkimykset saada Tanskalle kuuluva Grönlanti hallintaansa ja omistukseensa.
– Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä on äärimmäisen vakava asia pienelle maalle kuten Islannille. Meidän täytyy ymmärtää, että kaikki turvallisuusargumentit, jotka Yhdysvallat liittää Grönlantiin, koskevat myös Islantia, hän sanoo.
Long itse ei pidä asiaa vakavana, mutta hän on kohun myötä pahoitellut vitsailuaan, kertoo muun muassa Arctic Today.
– Siinä ei ollut mitään vakavaa. Olin sellaisten ihmisten seurassa, joita en ollut tavannut kolmeen vuoteen, ja käynnissä oli vitsailu [Trumpin erityislähettiläs] Jeff Landrystä Grönlannin kuvernöörinä, ja sitten he alkoivat vitsailla minusta. Jos joku loukkaantui siitä, pyydän anteeksi, Long sanoo.
Long sanoo pitävänsä reaktiota ymmärrettävänä Yhdysvaltain Grönlanti-aikeiden valossa. Hän kuitenkin korosti, että Islannin suhteen kyse oli vitsailusta.
– Pyydän anteeksi kommenttiani ja odotan pääseväni työskentelemään Islannin kanssa kanssa, hän sanoo Arctic Todayn mukaan.
Yhdysvaltain kongressi ei vielä ole vahvistanut Longin, entisen republikaanien kongressiedustajan, pestiä Islantiin.