SM-pariviestille pyritään löytämään uusi ajankohta.

Kuopion SM-hiihtojen pariviesti viime viikon perjantaina peruttiin yli 20 asteen pakkasen vuoksi. Pasi Liesimaa

Viime viikon perjantaina Kuopion SM-hiihdoissa peruttiin pariviesti kovan pakkasen vuoksi.

Suomen mestaruus -statuksen omaava viestikilpailu on tärkeä näyteikkuna suomalaisille hiihtoseuroille, joten mittelölle pyritään löytämään uusi ajankohta.

– Kaikki vaihtoehdot ovat vielä olemassa. Mielellämme kilpailun järjestäisimme, toteaa SM-hiihtojen ja Suomen cupin kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo.

Hän sanoo, että uuden ajankohdan sementoimisessa on ”monta monessa” ja luettelee erikseen muun muassa mediakumppanit sekä ajanotto- ja tulospalvelun.

Suomen cupia on jäljellä kolme kilpailuviikonloppua kaudella 2025–26. Tampereella kilpaillaan kahden viikon päästä, Rovaniemellä maaliskuun lopussa viikkoa ennen pääsiäistä ja kausi huipentuu Inarin SM-hiihtoihin 10.–12.4.

Tampereen Suomen cupista puuttuvat todennäköisesti kaikki olympialaisissa hiihtävät urheilijat ja Inarin mittelöt ovat muutenkin jo kolmipäiväiset, joten perjantai 27.3.2026 Rovaniemellä lienee SM-pariviestin todennäköisin uusi ajankohta.

Koivusalo ei halua julkisesti spekuloida pariviestin uudella ajankohdalla.

Ainutlaatuinen tapaus

Hannu Koivusalo on maastohiihdon Suomen cupin kilpailusarjan johtaja. Jussi Saarinen

Maastohiihdon Suomen cup, johon siis SM-kilpailut kuuluvat, järjestetään tällä kaudella viidettätoista kertaa.

Koskaan aiemmin pakkasen vuoksi kilpailua ei ole pitänyt perua.

– Vantaalla oltiin kerran puolen asteen päässä 20 asteen pakkasrajasta, Koivusalo muistelee.

Korona-aikana kaudella 2019–20 pandemian vuoksi peruttiin kaksi Suomen cupin kilpailuviikonloppua (Pyhäjärvi ja Ristijärvi) ja yhteensä viisi starttia.

TV-ohjelmat tänään, TV-opas