Suomen Yrittäjät kertoo tiedottessaan teettäneensä pienillä ja keskisuurilla yrityksillä gallupin, jossa yrittäjät vastasivat muun muassa kysymyksiin siitä, mitä ominaisuuksia työnhakijoilta toivotaan.

Kyselyyn vastasi 1 085 pk-yrityksen edustajaa.

Lue myös: Uusi lakiesitys huonontaa erityisesti naisten asemaa työelämässä – ammattiliitot älähtivät, yrittäjät juhlivat

Lue myös: Uraohjusten 5 yleisintä aamumokaa, joista on syytä opetella eroon

Vastauksissa korostuivat perustaidot: oma-aloitteisuus, kyky itsenäiseen työskentelyyn sekä kyky omaksua uusia asioita. Näiden lisäksi toivottiin käytännön osaamista ja yrittävää asennetta.

13 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä kertoi palkanneensa ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana.

– Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Mikko Kinnunen.

Yli kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä lähes joka toinen (47 %) ja teollisuusyrityksistä 30 % on palkannut ammatillisesta koulutuksesta valmistuneen nuoren. 

Lue myös: Maahanmuuttajille puuhataan uudenlaista tukea – koskee erityisesti heitä, jotka eivät täytä työssäoloehtoa

Lue myös: Yhä useampi suomalainen käyttää tekoälyä työnhaussa – siinä on kuitenkin riskinsä

Tieto- ja viestintätekniikan osaamisen merkitys on työnantajien silmissä hieman laskenut.

– Yritykset arvostavat konkreettista osaamista, koska se vähentää perehdytyksen tarvetta ja nopeuttaa tuottavuutta. Tietotekniset taidot ovat nykyään perusosaamista kaikilla nuorilla, joten niiden merkitys rekrytointikriteereissä ei enää korostu yhtä paljon, Kinnunen kertoo.