Pääkirjoitus|Venäjällä on havaittavissa innostusta Trumpin etupiiripuheista ja voimapolitiikan korostamisesta. Trumpin operaatio Caracasissa kuitenkin osoitti, mihin Venäjä ei kykene.
Vielä äskettäin Venäjä oli Venezuelan diktaattorin Nicolás Maduron tärkeimpiä tukijoita ja liittolaisia.
Venäjä toimitti Venezuelalle järeää aseistusta ja myönsi avokätisiä lainoja. Venäjän johtajalla Vladimir Putinilla näytti aina olevan aikaa keskustella Maduron kanssa. Strateginen kumppanuuskin solmittiin.
Mutta kun Yhdysvaltojen erikoisjoukot kävivät tammikuun alussa Caracasissa, Moskovassa ei metelöity brooklynilaiseen tyrmään siirretyn Maduron kohtalosta. Venäjän ulkoministeriö esitti tavanomaiset vuorosanansa ja tuomitsi iskun räikeäksi, mutta kukaan, jonka kannalla olisi oikeasti merkitystä, ei sanonut mitään.
Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Venäjän keinot tukea ongelmiin joutuneita liittolaisiaan ovat olleet pitkään rajalliset. Sen sai huomata myös Syyrian diktaattori Bashar al-Assad, joka siirsi toissa vuonna leirinsä Moskovaan. Uskonnolla omaa diktatuuriaan perustelevan Iranin johdon ei myöskään kannata odottaa apua Moskovasta, jos Iranin korruptoitunut ja väkivaltainen järjestelmä romahtaa.
Putinilla on tapana pysyä hiljaa, kun asiat eivät suju tai ovat hänelle kiusallisia. Se on ollut hänen toimintatapansa valtakauden alusta asti.
Moskovan päättäjien hiljaisuus on nyt tavallistakin syvempää. Se tuli ilmi, kun Yhdysvallat pysäytti Venäjän lipun alla kulkeneen Venezuelasta lähteneen laivan Atlantilla. Vielä jokin aika sitten ydinaseillaan uhkaillut Venäjä reagoi ensi alkuun liikenneministeriönsä tiedotteella.
Viime vuosikymmenellä Venäjän asema etenkin Lähi-idässä voimistui. Kun Venäjä lähetti hävittäjänsä al-Assadin tueksi, se kertoi muillekin olevansa valmis auttamaan liittolaisiaan. Se oli selkeä viesti Lähi-idän tyranneille, jotka olivat kyllä huomanneet, että Yhdysvallat antoi Egyptin itsevaltiaan Hosni Mubarakin kaatua.
Nyt Venäjä tuhlaa resursseja hyökkäyssodassaan Ukrainassa, mikä on heikentänyt maan asemaa globaalisti. Venäjän kyvykkyys on paljon Kremlin kunnianhimoa rajoitetumpi. Siksi Venäjä ei juuri pystyisi tukemaan vanhoja liittolaisiaan, vaikka haluaisikin.
Sota Ukrainassa on Putinille nyt keskeisin asia.
On epäselvää, kuinka paljon tukihaluja Venäjällä lopulta on. Sota Ukrainassa on Putinille nyt keskeisin asia, joka jättää kaiken muun varjoonsa. Se määrittää myös Putinin suhtautumista Yhdysvaltojen presidenttiin Donald Trumpiin. Putin näyttää uskovan, että Trumpin avulla hän voi saavuttaa omat tavoitteensa Ukrainassa, eikä hän siksi halua ärsyttää Trumpia. ”Kolja” Maduron kohtalolla ei ole tässä pelissä Putinille merkitystä.
Moskovassa on myös nähtävissä varovaista innostusta Trumpin etupiiripuheista. Etupiirien tunnustaminen on ollut Venäjän tavoite koko ajan. Vaikka Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov papattaa mielellään kansainvälisestä oikeudesta, Trumpin markkinoima voimapolitiikka vastaa oikeastaan Kremlin näkemystä. Moskovassa seurataan Trumpin Grönlanti-puheitakin kiinnostuneesti, koska ne jakavat Natoa.
Toisalta Trumpin halu ottaa Grönlanti Yhdysvaltojen haltuun herättää Moskovassa myös hermostusta. Venäjä ei kaipaa Yhdysvaltojen vahvistumista Arktiksella.
Katsoo asiaa miten päin vain, Yhdysvaltojen ripeä operaatio Caracasissa oli Putinille monin tavoin kiusallinen. Venäjän kauppaama ilmapuolustus osoittautui hyödyttömäksi. Sitäkin nolompaa oli, että Trump toimi niin kuin Putin suunnitteli tekevänsä Ukrainassa alkuvuodesta 2022. Kun Venäjän kyvyt ja voima eivät riittäneet, Putin joutui siirtymään kalliiseen kulutussotaan.
Samalla Putin tuli paljastaneeksi Venäjän kansainvälisen aseman rajallisuuden. Venäjän kanssa suhdetta lämmitelleet satraapit muistavat pitkään kuvat Madurosta käsiraudoissa.