Lähes koko maata kiusanneet kehnot ajokelit paranevat sunnuntaiksi, kun koko maahan on luvassa enimmäkseen poutaista säätä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lauantain vastaisena yönä Suomeen tulleet lumi- ja tihkusateet liikkuvat sunnuntaiksi itään. Sunnuntaina lähes koko maassa on poutaa.

Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosissa nollan tuntumassa ja parissa lämpöasteessa. Pohjoisessa pakkasta on yhdestä kymmeneen astetta.

Sääpalveluyritys Foreca kertoo, että ensi viikolla pakkanen kiristyy jälleen. Heikkoja lumisateita voi tulla, mutta yleisesti ottaen sateet näyttävät pysyvän vähäisinä.

– Näyttää siltä, että Siperiasta voisi saapua loppuviikolla uusi annos hyvin kylmää ilmaa Euroopan itäisiin osiin. Suomeen ulottuessaan pakkanen voisi kiristyä jälleen tuntuvasti, Foreca ennustaa.