Mustajärven omasta toiveesta hautajaiset eivät ole julkinen tilaisuus.

Avaa kuvien katselu
Pate Mustajärvi tuli tunnetuksi Popeda-yhtyeen solistina. Popeda perustettiin vuonna 1977 Tampereella. Kuva: Benjamin Suomela / Yle
Muusikko Pauli ”Pate” Mustajärven kuolinilmoitus julkaistiin sunnuntaina Aamulehdessä.
Tapaninpäivänä menehtynyt Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Hän sairasti syöpää, josta kertoi marraskuussa sosiaalisessa mediassa.
Kuolinilmoituksen on allekirjoittanut Mustajärven leski Tiina Mustajärvi.
Tekstiksi on valittu värssy: Kyynelten läpi loistavat / Onnellisten päivien muistot / Eikä rakkaus kuole koskaan.
Kuolinilmoituksessa kiitetään osanotosta ja myötäelämisestä, mutta siinä ei ole mainintaa Mustajärven hautajaisista.
Aamulehden vastaava päätoimittaja Sanna Keskinen kertoo kolumnissaan, että Mustajärven omasta toiveesta hautajaiset pidetään vain läheisten ja ystävien kesken. Mustajärven toive oli, että myös media kunnioittaa tätä toivetta.
Mustajärveä muisteltiin tammikuun alussa Ylen suorassa tv-lähetyksessä.
Katso tallenne muistolähetyksestä:
Pate Mustajärvi – suomirockin legenda -muistolähetyksen pääosassa olivat Paten muusikkoystävät ja soittokaverit sekä muita muusikon uralle tärkeitä ihmisiä.
Myös Tampereen kaupunki muisti Mustajärveä heijastamalla tämän kuvan Tammerkosken voimalaitoksen seinään.