Matti Kangaskoski luonnehtii romaanin näköistä kirjaansa Kosmos ja kuolema käsitteellä bektiini.
Bektiini on kirjailijan mukaan kansien väliin aseteltua ”fiktion piiriin kuuluvaa kirjallista kuvittelua”.
Keskiössä eivät ole yksilöiden väliset suhteet vaan ideat ja ajatukset, suuremmat liikkeet.
”Se ei myöskään välttämättä pysyttäydy koko ajan fiktiivisessä maailmassa eikä sillä välttämättä ole yhtenäistä tai sellaiseksi konsolidoitavaa kertojaa.”
Kaiken ei tarvitse palvella juonta, ja saman kirjan sisällä voidaan liikkua fiktiivisestä tosimaailmaan tai realismista fantasiaan.
Bektiini-käsitteellä leikkiminen on hyvä esimerkki Kangaskosken tavasta luodata tulevaisuutta huumorin, kritiikin ja filosofian sekaisella otteella.
Matti Kangaskoski. © Jarkko Mikkonen
pirstaleisen tarinan kiinnekohta on vuosi 2034.
Suurin osa ihmisistä elää lappunsa, kuten älypuhelimen senaikaista versiota kirjassa kutsutaan, kautta jatkuvasti virtuaalitodellisuudessa, jota tuottaa Syke-keskus.
Ihmiset yrittävät pysytellä yhteydessä lähimmäisiinsä, mutta usein heidän tietoisuutensa on ainakin puoliksi tyydyttävämmässä virtuaalitodellisuudessa, joka on luotu automaattisesti datan perusteella. Joidenkin on jopa vaikea erottaa elämää ja peliä toisistaan.
Taustalla kaikkea hallitsee voima nimeltä Ské. Se on jonkinlainen itsestään syntynyt keinoäly, jonka olemuksesta ja päämääristä kenelläkään ei tunnu olevan tietoa. Ei edes maailman vaikutusvaltaisimmalla henkilöllä Sigma Believerillä, joka Sykkeen verkostoa hallitsee.
Lihasrappeumatautia sairastava tutkija Martta ja androideja kouluttava Miriam perheineen edustavat henkilögallerian ihmismäisimpiä toimijoita.
Heidän seuranaan on androideja, joiden kautta teoksessa pohditaan ihmisen ja koneen välistä eroa, joka paljastuukin lähinnä liukuvaksi jatkumoksi.
Androidit ovat ihmisen näköisiä ja ihmisen käyttäytymistä jäljitteleviä robotteja. Tuoreessa kotimaisessa kirjallisuudessa androidit ovat tärkeässä roolissa myös Johanna Laitisen helmikuussa ilmestyneessä romaanissa Kanin hetkellä (Otava, 2024). Laitinen kuvaa niiden olemusta ihmisten, eläinten ja robottien erilaisten suhteiden kautta.
Kerrontatavan ja todellisuuden epämääräisten aukkojen ja rinnakkaistodellisuuksienkin kuvauksen puolesta Matti Kangaskosken teoksen lähisukulaisia ovat Marisha Rasi-Koskisen romaanit.
Molempien kirjailijoiden teoksissa tavallisten ihmisten todellisuus muuntuu, kuljetaan kuvitelmien, pelkojen ja reaalimaailmasta tuttujen elementtien seassa.
Fantasioinnilla on kuitenkin elämän, aistihavaintojen ja mielen olemusta tutkiva filosofinen pohjavirta.
Kosmos ja kuolema ei ole helppotajuinen eikä suoraviivainen, mutta kummallisten kohtausten ja erikoisten henkilöiden kautta vyöryvät arvoitukset tekevät kirjasta koukuttavan.
Teoksen filosofisesti kiinnostavimpiin lukuihin kuuluu ”Mielikkä”, jossa hypätään tuntemattoman kaksikon käymään keskusteluun maailman ja mielikän olemuksesta sekä ihmisen erityispiirteistä.
Uusien käsitteiden luominen näyttää olevan Kangaskosken fiktion terävimpiä piirteitä. Bektiinin tapaan mielikkäkin on samaan aikaan leikkimielinen ja tavattoman syvällinen keksintö.
”Maailma on mielikkää ja siinä on mieliä. Mielet ovat ikään kuin mielikän perspektiivejä omaan itseensä, rajauksia. Niiden erillisyys mielikästä on näennäistä.”
Varsinkin alkupuolella Kosmos ja kuolema on pelottava visio koneeseen kadonneista, yhteyden itseensä ja ympäristöönsä menettäneistä ihmisistä.
Vähitellen teoksen synkempiin varjoihin sekoittuu leikkisyyttä ja hulluutta, ja aivan lopussa löytyy jotain, mikä on oikeasti tärkeää.
Kosmoksen ja kuoleman lukeminen vaatii epävarmuuden sietoa, mutta kokonaisuus palkitsee huikaisevalla näkymällä kosmokseen.
Matti Kangaskoski: Kosmos ja kuolema. 454 sivua. Teos, 2024.
