Lasten somaattiset tutkimukset tehnyt lääkäri seisoo lausuntojen takana edelleen. Oikeuspsykologeja ohjannut Julia Korkman kertoo, että niillä oli vaikutusta myös psykologien työhön.
Lue tiivistelmä
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kuullaan keskiviikkona oikeuspsykologian dosentti Julia Korkmania Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosoikeudenkäynnissä.
Korkman on aiemmin arvioinut, että lasten kertomukset ovat voineet olla seurausta sijaisvanhempien taholta tapahtuneesta johdattelusta.
Korkman laati Auerin asianajajan Markku Fredmanin pyynnöstä asiantuntijalausunnon tuomion purkuhakemusta varten vuonna 2023.
Korkein oikeus purki joulukuussa 2024 Auerin ja Kukan aiemmat tuomiot, kun lapset aikuisina peruivat lapsina antamansa kertomukset.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kuultiin keskiviikkona Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosoikeudenkäynnissä oikeuspyskologian dosentti Julia Korkmania ja lapsille somaattiset tutkimukset tehnyttä lääkäri Timo Hurmetta.
Hurme oli mukana lasten somaattisissa tutkimuksissa vuonna 2011 osana kolmen lääkärin tutkijaryhmää. Yksi heistä oli Minna Joki-Erkkilä. Muut asiantuntijat ovat sittemmin kyseenalaistaneet löydökset ja hänen käyttämänsä uv-valo-metodin.
Hurme sanoi seisovansa lausuntojen takana edelleen. Hänen mukaansa ne olivat yhteisiä lausuntoja, vaikka niissä on vain Joki-Erkkilän allekirjoitus.
Lääkäristä silmiinpistävää oli se, miten he puhuivat heille tapahtuneista asioista.
”He puhuivat oudon suoraan näitä asioita. Se oli hämmentävä tilanne.”
Hurmeen mukaan lapset kertoivat oma-aloitteisesti, mistä löydökset olivat peräisin.
”He kertoivat, mitä hämmästyttävämpiä kertomuksia.”
Lapset olivat kertoneet alapään ja peräaukon tökkimisestä vierasesineillä, kuten löylykauhalla ja porkkanalla.
Hurmeen mukaan arvista on hyvin vaikea päätellä, mikä ne on aiheuttanut.
Hurme muistelee, että lapset hakivat turvaa toisistaan ja olivat toisiinsa kietoutuneita.
”Muistan, että lapset olivat kietoutuneet toisiinsa ja kulkivat yhtenä ryhmänä. Se oli silmiinpistävää.”
Hurme oli myös hämmästynyt siitä, miten paljon löydöksiä lapsista he UV-valon avulla tekivät.
Lääkäri ei muista, löysivätkö he lapsista tuoreita vammoja.
Hän ei muista, katsottiinko arpia kirkkaalla valolla. Hänen mukaansa yleensä katsottiin ensin päivänvalossa ja sitten vasta UV-valolla.
Metodi ei ollut hänelle tuttu.
”Lastenlääkärit hankkivat UV-laitteen ja olivat siihen enemmän perehtyneitä. Ymmärsin, että Minna Joki-Erkkilä oli perehtynyt siihen ja sitä kautta se oli varmaan tullut meille. En ole sen alan asiantuntija.”
oikeuspyskologian dosentti Korkman kertoi oikeudessa, että lääkärien havainnot vaikuttivat myös psykologien työhön.
”Lääkärin arvio otettiin todella vakavasti. Näin se on ollut, että lääkärin lausunnoilla on vahva rooli ja korostuu näissä tilanteissa, kun ei ole muuta näyttöä. Virheitä tapahtuu myös lääketieteessä, se on olemassa oleva riski”, Korkman sanoi.
Korkman toimi vuonna 2011 työnohjaajana osalle psykologeista, jotka haastattelivat Auerin lapsia poliisitutkinnan yhteydessä.
Korkmanin mukaan hänellä oli näkemyseroja muiden psykologien kanssa. Ne liittyivät erityisesti epärealistisiin ja uskomattomalta vaikuttaviin yksityiskohtiin. Lisäksi riskistä muistiväärentymille oli eriäviä näkemyksiä.
Korkman kertoi epäilleensä puheita jo vuonna 2011.
Hänen arvionsa Auerin lasten kertomuksista oli, että kyse on valemuistoista.
”Joidenkin osalta muistikuvat murhayöstä ylittivät sen, mitä on realistista arvioida. Itse nostin keskeiseksi hypoteesiksi valemuistot.”
Hän kertoi, että erityisesti haavoittuvassa asemassa olevilla lapset ovat erityisen alttiita vieraannuttamiselle – siis sille, että aikuinen aiheuttaa tahallaan haittaa esimerkiksi lapsen ja tämän vanhemman suhteelle.
Hänen mukaansa vanhempansa rikosprosessin myötä menettäneet ja sijaisperheeseen sijoitetut Auerin lapset olivat tällaisessa tilanteessa.
”Tieto, että voi joutua pois perheestä, voi muodostaa riskin, että käyttäydytään niin kuin sijaisvanhemmat haluavat.”
Hän totesi, ettei vieraannuttaminen ei edellytä tahallisuutta. Lapsi myös pyrkii miellyttämään hänestä vastuussa olevia aikuisia.
”Jos vanhempi pelkää toista vanhempaa tai on huolissaan, että jotain pahaa tapahtuu, voi huoli siirtyä myös lapseen.”
Valehteleminen on hänen mukaansa mahdollista, koska lapsi oppii valehtelemaan suunnilleen samaan aikaan kuin puhumaan.
”On todettu, että kyky valehdella on osa lapsen kehitystä, ihminen tarvitsee sitä pärjätäkseen elämässä. Enkä tarkoita tällä tahallista vedätystä.”
Tutkimusten mukaan lapsia on saatu nopeassakin ajassa kertomaan ikäviä asioita, hän sanoo. Yksityiskohtaisetkaan kertomukset esimerkiksi hyväksikäytöstä eivät ole täysin tavattomia.
”Vuorovaikutus voi mennä niin, että aikuinen esittää huolestuneita kysymyksiä ja lapsi oppii vastaamaan niihin.”
Korkman väitteli vuonna 2006 Åbo Akademissa lasten haastatteluista seksuaalirikostutkimuksissa. Väitöskirjassa tarkasteltiin muun muassa johdattelevien kysymysten, rajattujen vastausvaihtoehtojen ja haastattelijan ennakko-oletusten vaikutusta lapsen kertomuksen sisältöön ja luotettavuuteen.
Hän kertoo, miten oikeuspsykologian koulutus on kehittynyt Suomessa paljon 2000-luvun alusta lähtien.
Vuosituhannen alussa lasten haastatteluille ei ollut vielä koulutuksia, joten haastattelut olivat huonolaatuisia ja hyvinkin johdattelevia, Korkman sanoo.
Vuonna 2003 tulivat ensimmäiset ohjeet, miten seksuaalisen hyväksikäytön epäilyksiä pitäisi selvittää. Vuoden 2009 alusta tuli voimaan laki, jonka mukaan tutkimusten tekeminen on hyvinvointialueiden vastuulla ja tutkimuksen tekijällä on oltava tarvittava koulutus, ammattitaito ja kokemus tehtävän hoitamiseen.
”Nykyään ihmisillä on käsitys, mitä johdattelu on ja, että hypoteeseja pitää olla.”
Hänen mukaansa nykyään lausunnoissa näkyy, mitä esitietoja niissä on hyödynnetty.
”Lasten johdattelu ennen haastattelua on suuri riskitekijä. Lapsen tunneilmaisu ei ole indikaattori siitä, kertooko hän totuuden.”