MARTY SUPREME – UNELMOI ISOSTI
Ensi-ilta: 23.01.2026.
Alkuperäisnimi: Marty Supreme
Ohjaus: Josh Safdie
Käsikirjoitus: Josh Safdie, Ronald Bronstein
Pääosissa: Timothée Chalamet, Gwyneth Paltrow, Kevin O’Leary, Odessa A’Zion, Abel Ferrara, Tyler Okonma
Pituus: 149 minuuttia
Ikäraja: K12
Safdien veljesten olisi tuoreiden tuotostensa perusteella kannattanut jatkaa elokuvauraansa yhdessä. Benny Safdien ohjaama ja Dwayne Johnsonin tähdittämä MMA-draama The Smashing Machine oli ihan passeli biopic, joka floppasi Yhdysvalloissa oikein kunnolla. Leffan Suomen valkokangasensi-ilta peruttiin lopulta kokonaan. Se saapuu meillä suoraan suoratoistoon helmikuun alussa.
Josh Safdien jouluna Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut Marty Supreme on puolestaan kehuttu hitti, jossa ohjaaja-käsikirjoittaja toistaa kaavamaisesti veljensä kanssa tekemiä parempia elokuvia.
Marty Supreme on liki yhtä täynnä itseään kuin tahallisen sietämätön päähenkilönsä.
Safdien veljesten elokuvista paras on yhä Robert Pattinsonin ja Benny Safdien tähdittämä vuoden 2017 Good Time. Uusintakatselulla Adam Sandlerin uran parhaimpiin kuuluva Uncut Gems osoittautui paikoin liki yhtä raivostuttavaksi tekeleeksi kuin uutuus. Elokuvan muodon ottanut paniikkikohtaus päihittää silti samoja tehokeinoja käyttävän Marty Supremen joka osa-alueella.
Marty Supreme on teknisesti mainio, taitavasti ohjattu, kuvattu ja leikattu elokuva. Liki joka kohtauksessa mukana oleva Timothée Chalamet tekee pääosassa upeaa työtä. Myös vaatetus, maskeeraus ja erityisesti Jack Fisk -konkarin tuotantosuunnittelu toimivat erinomaisesti.
Kuva: © A24
Etuoikeutettu niljake
Marty Supreme vie komediaa, film noir -fiilistä ja kujanjuoksutrilleriä sekoittamalla ahdistuksen ja ylienergisen häseltämisen Uncut Gemsin tavoin tappiin. Sietämätön tunnelma ei mene tällä kertaa ihon alle, vaan tympii jo puolivälissä. 149 minuutin kestosta vain ensimmäinen tunti pitää otteessaan, jonka jälkeen päättömästi kohtauksesta toiseen kaahaava leffa leviää käsiin.
Marty Supreme lepää täysin Chalamet’n harteilla. Epäsympaattisten nilkkien näytteleminen tuntuu tulevan miehelle kuin luonnostaan, kuten viime vuoden Bob Dylan -leffa A Complete Unknown jo osoitti.
Ylimielisen itsekäs Dylan oli Marty Mauser -hahmoon verrattuna liki pyhimys. Löyhästi Marty Reisman -pingispelaajaan perustuvan tarinan pari kohtausta naurattaa. Ilkeä pohjavire on tympeän turruttava.
Vuosia pöytätennistä rooliaan varten treenannen Chalamet’n Marrty Mauser on vastenmielinen hahmo. Täyskusipäiden kasvutarinoissa ei ole lähtökohtaisesti mitään vikaa, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja haastaa katsojan vihaamaan elokuvaa tai vähintään päähenkilöään.
Siinä Safdie onnistuu.
Ympäri maailmaa kaoottisena kirmaava elokuva ei ylipitkänäkään kerro pingispelaaja-huijarista ihmisenä mitään. Kaikkia kusipäisesti kohtelevan reilun parikymppisen Marty Mauserin valkoisen miehen etuoikeutettu niljakkuus on ikään kuin itseisarvoisen hauskaa. Huolimatta siitä, että päähenkilö tulee köyhistä oloista.
Etuoikeutettuna näyttäytyy lähinnä ohjaaja-käsikirjoittaja itse. Vähintään keskiluokkaisen newyorkilaisen boheemitaiteilijan käsitys 1950-luvun alun duunarin elämästä on kovin kummallinen, läskiksi lyötynäkin.
Kuva: © A24
Pingis pakkomielteenä
Työläisperheen poika paiskii hommia kenkäkauppiaana enonsa omistamassa putiikissa ja haaveilee pöytätenniksen maailmanmestaruudesta. Marty on jo huippuluokan pelaaja, mutta tuon ajan Amerikassa pingiksessä ei pyörinyt suuria rahoja.
Lipeväkielinen nilkki päätyy ryöstämään aseella uhaten enonsa kassakaapin ja matkustaa masseilla pöytätennisturnaukseen Lontooseen.
Parakkimajoitukseen tyytymätön mies huijaa itselleen pingisliiton piikkiin sviitin Ritz-hotellista, jossa hän viettelee itseään vanhemman näyttelijä Kay Stonen (Gwyneth Paltrow). Tarkoitus on päästä maailmantähden Milton Rockwell -miljonääriaviomiehen (Kevin O’Leary) puheille sponsorisopimuksen toivossa.
Marty voittaa välierissä maailmanmestari Béla Kletzkin (Géza Röhrig), mutta häviää finaalissa kuuromykälle japanilaispelaaja Koto Endolle. Tästä matka jatkuu yhdessä ympäri maailmaa Kletzkin kanssa viihdeotteluita pelaten, osana Harlem Globetrotters -ryhmää.
Rockwell-pohatta yrittää houkutella Martyn Tokioon näytösotteluun Endoa vastaan, mutta mies ei halua hävitä tahallaan.
New Yorkiin palattuaan Marty pidätetään enonsa ryöstöstä, mutta pääsee pakoon. Pian perässä on myös pelaajaliitto, joka vaatii 1500 taalan korvausta hotelliyöpymisestä. Maksamatta jättäminen sulkee miehen turnajaispelien ulkopuolelle.
Kuvioon kytkeytyy myös suhde Odessa A’zionin esittämän lapsuudenystävä Rachel Mizlerin kanssa, joka tulee syrjähypyn seurauksena raskaaksi.
Kuva: ©A24
Sivuosissa kiinnostavampia hahmoja
Noin tunnin tienoilla juonikoukerot ovat vasta alussa. Mukaan ängetään niin kostonhimoisia gangstereita kuin yhä älyttömämpiä huijausyrityksiä.
Poukkoilevan häsellyksen pitää kehnosti kasassa vain Martyn häikäilemätön kunnianhimo. Pakkomielle voittaa pingiksen maailmanmestaruus oikeuttaa tekemään mitä tahansa, täysin vailla empatiaa.
Muutamassa otsikossa Chalamet’n hahmoa on kutsuttu veijariksi ja elokuvaa ilotteluksi. Tosiasiassa huijari näyttäytyy yhä syvemmälle rikosmaailmaan upotessaan itsekritiikittömänä naisvihaajana.
Miehen mulkkuutta korostaa useampi samaistuttava sivuohahmo. Odessa A’zion näyttelee mainion roolin raskaana olevana naisystävänä. Tyler, the Creator tekee kaltoin kohdellusta pelikaveri Wallysta päähenkilöä aidomman ihmisen.
Fran Drescherin näyttelemä Martyn äiti Rebecca Mauser valitettavasti katoaa leffasta taka-alalle alun jälkeen.
Indie-ohjaaja Abel Ferraran esittämä, vain kadonneesta koirastaan välittävä rikollinen on aidosti pelottava. Cameo-rooleissa vilahtaa melkoinen määrä populaa aina ohjaaja David Mametista alkaen.
Vakuuttavien lavasteiden keskellä Marty Supremessa on jotain unenomaista, kuin vinksahtaneen sadun fiilistä. New Yorkin likaisilta kaduilta ponnistavan kaltoinkohtelijan kertomus on tietysti myös kapitalismikritiikkiä. Kevytkommentaari hukkuu sähellyksen sekaan.
Kuva: ©A24
Tunneköyhää sikailua
Miten ohutviiksinen liero onnistuu hurmaamaan leffatähtiä tai kaiken nähneitä pohattoja pelkällä röhkeydellään jää hämäräksi. Omahyväisen kummajaisen keplottelu itseään fiksumpien keskellä on kuin todeksi muuttunutta haaveunta. Puhelahjoillaan kaikki pyörryksiin puhuva finninaamainen laiheliini ei silti ole uskottava.
Limanuljaskaan vetoa tuntevien naisten käytös on järjetöntä. Vielä äitiä ja filmitähteä ilkeämmin Marty kohtelee raskaana olevaa Rachelia, joka seisoo hänen rinnallaan hullunvaarallisista juonitteluista huolimatta. Syyksi elokuva esittää vain sen, että naisen muut vaihtoehdot ovat kehnompia.
Elokuvaaja Darius Khondji löytää 1950-luvun New Yorkin lavasteista aidon oloista rosoa. Daniel Lopatinin scoren lisäksi taustalla soi 1980-luvun tahallisen alleviivaava synapop. Leffa haluaa olla cool, mutta muuttuu väkivaltaisten kohtausten myötä loppua kohden luotaantyöntäväksi.
Safdie ja toinen käsikirjoittaja Ronald Bronstein luulevat mustan huumorin korostavan leffansa muka monimutkaisia tunteita. Moraaliton sikailu voi olla hauskaa, mutta Marty Supremen tunneköyhyydestä ei saa otetta.
Kuva: ©A24
Ärsyttää tahallaan
Sentimentaalinen loppu on niin pöljä, että luulin leffan ensin vain pilailevan. Yli kaksi tuntia muuttumattomana perseilevä Marty Mauser keikahtaa viime minuuttien aikana vailla logiikkaa kuin eri ihmiseksi. Kohtaus on pysäyttävä, mutta tyhmyydessään aivan väärällä tavalla.
Toki viimeiset kuvat voi tulkita haluamallaan tavalla.
Sukupolvensa osaavimpiin amerikkalaisnäyttelijöihin kuuluvan Chalamet’n olisi syytä valita roolinsa jatkossa tarkemmin, vaikka Marty Supremesta Oscar-ehdokkuus todennäköisesti irtoaakin. Pingiksenpeluuta lukuun ottamatta uutuus ei vaadi häneltä paljoakaan.
Marty Supreme on kuin elokuvallinen vastine pelkällä soittotaidolla briljeeraavalle ylipitkälle progelevylle vailla hyviä biisejä.
Josh Safdie haluaa ja onnistuu ärsyttämään tahallisen pinnallisella elokuvallaan. Tekninen osaaminen tai mainiot näyttelijät eivät pelasta 2,5 puolen tunnin ylistystä täysin sietämättömälle mulkulle.
